— Istu rauhassa! Mitäs siinä teutaroit? koetti nimismies häntä rauhoittaa.
Kauppias otti tuopin lattialta ja suuttui. Hän astui pöydän luo ja sanoi tiukasti:
— Jollei pastori lupaa olla hiljaa, niin minä en anna pisaraakaan enää!
— Minä lupaan… anteeksi! Sinä olet kelpo ukko… Minä pidän sinusta…
Sirma nousi ja yritti syleillä kauppiasta, mutta tämä vetäytyi taaksepäin eikä ollut huomaavinaan hänen tarkoitustaan.
Viinaa tuotiin pöytään. Sirma tarttui lasiin ja vei sen huulilleen.
— Prosit, Jenssen!… Tämä on hyvää!… Norjan viinaa! — Prosit, prosit!
— Kuulehan, Jenssen, virkkoi Sirma tuokion kuluttua. — Minulla on huono toveri siellä kotikirkolla… ymmärrättekö? Nimismies, tarkoitan… Martinpoika. Suuri lurjus koko mies. Meillä on ollut käräjäjuttu heinämaista ja minä voitin… komeasti… Tahtoi viedä minulta niittyni… ajattelepas!… Suuri lurjus… heittiö!…
— Älä, älä! Ole siivolla! Ukko Kvaenangen ajaa meidät muutoin ulos.
— Anteeksi, aloitti Sirma hiljaisella, melkein kuiskaavalla äänellä. — Mutta minä en saata sietää sitä ketunnaamaista Martinpoikaa! Se puolustaa noitia ja velhoja, vaikka virka toista vaatisi…