Joulu oli mennyt, ja uuden vuoden alkuakin oli jo katkaistu tammikuu. Aurinko, joka neljäkymmentä päivää oli kiertänyt näkymättömissä, oli jälleen ilmaantunut, ja nyt se oli jo parisen viikkoa kullannut Enontekiön pappilan pieniä ikkunoita. Sen rusottavista säteistä havahtui koko luminen luonto pitkästä, raskasmielisestä hämäryydestään. Näytti kuin olisivat kääkkyräiset petäjät ojentautuneet suoremmiksi, tuntiessaan taas haaraisissa latvoissaan auringon hyväilyn. Lumikinokset, joita pitkän aikaa oli verhonnut harmaja hämärävaippa, kylpivät iloisesti kimmeltäen päivän kultaisissa säteissä. Jorp'oivi, joka pimeät päivät oli torkkunut alakuloisena, synkkänä, kuin itseensä vaipuneena, silloin tällöin vain syvään huoahdellen, kun tuuli sen hämyistä lakea kiersi, oli herännyt ja kasvanut kookkaammaksi auringon säteiden vaikutuksesta. Valkeassa puvussaan se kohosi majesteetillisena huurteisten metsien keskeltä. Kirkkaana, huikaisevan valkeana hohti sen luminen, paljas pää. — Ja lumipyörteet, joita vinhat tuulenpuuskat ajelivat sen laella, olivat kuin merkkejä siitä, että vakavat, juhlalliset ajatukset sen päässä taas virkeinä askaroivat.
Kirkkomäellä vallitsi eloisa liike. Siellä hääri ihmisiä vilkkaassa touhussa. Koreakauluksiset peskit ja punaiset neljäntuulen lakit vilahtelivat vain toistensa sivu. Poronkellot soivat ajajien lasketellessa pappilan ohi kirkolle, jonne sankkoja joukkoja jo oli kokoontunut. Kirkkotuvista nousi sakeita sauhuja, ja niiden edessä oli vilkasta liikettä. Ovista mentiin ja tultiin. Ajo- ja kuorma-ahkioita oli joukottaan tupien seinustoilla, viimeksimainitut runsaasti kuormitettuina. Vaimoja komsioineen hääräili tupien välillä. Törmällä terhensi pikkupoikia punalakkineen ja pikkupeskineen, nauraen, huhuillen ja ilakoiden. Ympärillä ärhensi koiraparvi, jota pojat kepeillä sohivat ja komentelivat. Ilmassa kiiri iloinen joiku, jota kimeä lapsenitku tuontuostakin säesti. Joukko miehiä oli matkalla joen yli viemässä ajokkaitaan syömään. Toiset poroista kulkivat allapäin, velttoina ja väsähtäneinä. Toiset taas pystypäisinä teutaroivat, pidätellen, vastaan ponnistellen, lyhyin, terävin askelin, koparat naskuen. Yksinäinen koira yritti rannalta porojen jälkeen jäälle, säikähdyttäen jo takimmaiset elukat äkkinäisiin kaarroshyppyihin sivuille, kunnes miehen äkäinen karjaisu sai ärhentäjän palaamaan takaisin…
Kaikesta päättäen oli nyt Enontekiön kirkkotörmällä Lätäsenon suussa tavallisuudesta poikkeava elämä ja liike. Ja syy tähän oli selvä: porvarien puodit ja aitat, jotka läpi vuoden olivat olleet lukossa, paksut rautakanget ovissa, olivat nyt auki. Niiden edessä oli kelkkoja kymmenittäin täynnä kaikenlaista tavaraa. Vanhempia miehiä susiturkeissa ja paksuissa villavöissä seisoskeli aittojen portailla, nuorempien hääriessä kuormien kimpussa, niitä purkaen ja aittoihin kantaen. Tuolla kiskoi poro kuormallista kelkkaa, jossa oli pieniä tynnyreitä ja nassakoita. Kuorman perässä juoksi mies, kädessä ristikkojakkara, ja vähän jälempänä astui toinen, seljässä kokonainen kantamus rihmaan pistettyjä puutuoppeja. Tuossa taas vedätettiin täyteisiä kuormia mitä erilaatuisimpia tavaroita kirkon ympärillä oleviin kauppakojuihin, joissa miehet järjestelivät pöytiä sekä naulailivat orsia ja kojujen kannatuspuita. — Kaikkialla oli liikettä, hälinää ja touhua. Eikä kumma. Sillä Tornion porvarit olivat saapuneet ja alkaneet Enontekiön kuulut markkinat.
Puoleenpäivään mennessä olivat kauppakojut kaikkialla valmiina. Ja koko joukko niitä olikin. Leveä katu oli muodostunut kirkon ja joenrannan välille, ja sen molemmin puolin seisoi puolikymmentä kojua täynnä tavaraa. Olipa eräs viinanmyyjä asettanut pöytänsä aivan sakariston seinustalle, missä lumi pian siljoksi tallaantui pöydän ympärillä häärivien lappalaisten jaloissa. Paljon kansaa olikin markkinoille saapunut. Eivät muistaneet Tornion porvaritkaan moneen vuoteen nähneensä niin väkirikasta liikettä Enontekiön kirkkotörmällä. Lappalaisia oli kerääntynyt laajan pitäjän joka kulmalta. Oli myös kansaa naapuripitäjästä, Kautokeinosta. Kirjavassa vilinässä liikkui Ruijan kauppias renkeineen norjalaiselle ominaisella reippaudella. Erään aitan edustalla kiisteli vankkarakenteinen, varmannäköinen peskiniekka torniolaisen kaupparengin kanssa lehmänvuodista, joita oli rykelmä miehen reessä. Se oli uudistalokas Pajalan seurakuntaan kuuluvasta Muonion kylästä. Kuin ujostellen pujottelihe väkijoukossa enontekiöläinen uudisasukas hukannahkalakissaan ja pöyhkyripeskissään, kaupitellen puukuppeja ja kapustoja.
Suurin kauppa kävi kuitenkin kojujen ääressä. Pöydät ja penkit olivat täynnä vaatepakkoja, joista sarka oli runsaimmin edustettu. Olipa eräässä kojussa, jossa pöydän takana seisoi torniolainen raatimies ja kauppias Petter Eerikinpoika Planting omassa pönäkässä persoonassaan, pöydällä ulkomaankin kankaita: oli Hollannin palttinaa ja Saksan verkaa, sinistä, punaista ja keltaista. Sitä sai kauppias mitata kyynärän toisensa perästä kojun ympärillä hääriville lappalaisille. Orsissa liehui kirjavia, värikkäitä lapinhuivia hyvässä sovussa lannanmiehen villaisten kaulaliinojen kanssa. Yhdessä kojun nurkassa oli hamppua, toisessa köyttä ja kaaristenuoraa. Sivuorrella riippui rihmassa pieniä hopeapikareita, lusikoita, rintasolkia, helminauhoja ja kimputtain vaski- ja hopeasormuksia. Viereinen koju, jossa myymässä oli Plantingin renki, sisälsi pääasiallisesti rautatavaraa. Erikokoisia patoja oli vierekkäin pitkällä peräpenkillä. Pöytiä rasitti kupari- ja rauta-kattiloiden raskas taakka, ja orresta riippui tiheässä rivissä padankannattimia koukkuineen ja vitjoineen. Olipa yhdessä nurkassa muutamia piilukkopyssyjäkin, torniolaisen maalaissepän valmisteita, puhumattakaan puukoista, viikatteista ja kirveistä, joita oli runsas valikoima.
Jos oli tavaraa porvareilla, niin olivat lappalaisetkin hyvin varustetut vastavaihtoa varten. Aittojen edustalla kävi kiivas tinka, montako suola- ja jauholeiviskää piti lapinmiehen mistäkin nahkakimpusta saada. Siellä tutkivat porvarit apulaisineen porontaljoja; toinen kanteli selässään jäniksen-, oravan- ja kärpännahkakimppuja, odotellen vuoroaan, milloin pääsisi vaihetusta hieromaan ahneen porvarin kanssa; kolmas levitti ylpeänä hangelle ketunnahkoja ja tinki kiivaana ruijalaisen kanssa, joka metsänsaalista liian alhaiseksi arvosteli. Muuan Alattiosta kotoisin oleva Ruijan mies teki kauppoja kuivatulla saidalla, turskalla ja kalanihralla. — Sekava äänten sorina kaikui tuossa kirjavassa joukossa, jossa yhtaikaa puhuttiin suomea, lappia, ruotsia ja norjaa.
Päivä kallistui jo iltapuoleen ja aurinko laski. Kojujen ja puotien edustalle kannettiin tervaksia nuotioita varten. Lappalaiset puuhasivat myös tupiensa edessä valkeita viritellen. Pian leimahti nuotio siellä, toinen täällä, pimenevässä illassa. Koko kirkkotörmä oli täynnä tulia kuin laaja leiripaikka. Kirkon ikkunat punoittivat nuotioiden loimosta ja kuvastelivat monipäisen joukon sakeaa hyörinää.
Kuta pitemmälle ilta kului, sitä iloisempi ja suuriäänisempi terhennys kaikui pitkin törmää. Viina, jota monet kauppiaat olivat myyneet ja toiset kaupanvälittäjäisiksi pitkin päivää tarjoilleet, oli tehnyt vaikutuksensa herkkiin tunturilapsiin. Remahdellen kajahteli joikulaulu joka taholta. Väliin se soi kerskuna, kun rikas lappalainen lauloi rikkauksistaan, väliin taas käheän ivallisena, kun toinen kostomielin vihamiestään kuvaili. Toisin vuoroin se esitti ilakoiden porokarjan kauneutta, toisin vuoroin taas kuvasi elävästi paimenkoiran urheaa tointa laajan lauman hallinnassa. Nuotiotulien ympärillä häärivät hikiset olennot muistuttivat metsänpeikkoja. Heidän varjonsa häilähtelivät rusottavalla hangella kuin mahdottoman suuret jättiläiset. Pikkupojat kiiriskelivät nuotiovalkeiden ympärillä ja temusivat ostopaikoilla. Lappalaistytöt kulkivat supatellen ja naureskellen suurissa joukoin kojulta kojulle, ihaillen tulen valossa kiiluvia koristeita.
Sakariston luota kuului laulua. Yksi ja toinen kauppakujalla kuljeskelevista joutilaista katselijoista suuntasi askelensa sinne. Pöydän takana seisoi pieni, sukkelannäköinen mies, kädessä täysinäinen viinatuoppi, jota hän laulaessaan piti koholla. Kauppakujan päässä palava nuotio valaisi hänen kasvonsa ja heitti pöydän ympärillä tungeskelevien lappalaisten välitse tuontuostakin loimoaan sakariston seinustalle, jolloin pimennosta paljastuivat erisuuruisten viinanassakoiden pyöreät pohjat.
— Puodin Mummalta pudisti,
Sirman jyvät siirsi pois,
Joista olutt' olevasti
Lappi laudi juoda sait.