— Kaarina! lausui hän heikosti ja äänessä värisi soimausta, joka vaikutti niin kummallisen herpaisevasti Kaarinaan.
Tämä meni vangin luo ja kysyi hillitysti:
— Onko Jouni sairas?
— En, vastasi hän hiljaa ja katsahti merkitsevästi Maunua ja suntiota, jotka äärimmäisen uteliaina odottivat, mitä hän sanoisi.
Kaarina ymmärsi hänen tarkoituksensa. Jouni ei halunnut puhua toisten läsnäollessa.
Hän meni rukkinsa luo ja istui kehräämään. Tuokion vallitsi huoneessa hiljaisuus. Ei kuulunut muuta kuin rukin yksitoikkoinen hyrinä. Lopuksi katkaisi suntio vaitiolon ja kysäisi:
— Vieläkö herr' Vuolevi nukkuu?
— Vielä… kovin oli väsynyt…
— Väsyttämäänpä tässä alkaa jo meitäkin, kun on koko yö valvottu.
Tuli taas hiljaisuus.