— Ehkäpä Maunu menee suntion kanssa noutamaan vettä saunaan, sanoi Kaarina hetkisen kuluttua. — Tuolla näkyy olevan kelkka navetan edessä… Olisitte vähän apuna Maaritalle.
Miehet lähtivät, ja Kaarina jäi Jounin kanssa kahden. Hän keskeytti kehräämisen ja astui ovensuuhun. Jouni istui silmät ummessa.
— Mitä Jounilla oli sanottavaa? kysyi hän. Jouni avasi silmänsä ja katsahti ympärilleen.
— Niin, nyt ei ole ketään pirtissä. Voit puhua huoleti. Jouni katsoi papinvaimoon pitkään eikä puhunut tuokioon mitään. Sitten hän kysyi:
— Missä on lupauksesi, Kaarina?
Hänen äänessään värähti tuskallinen, surunvoittoinen sävy.
Kaarina hätääntyi, ja kyyneleet kohosivat silmiin. Jouni syytti häntä vapautensa menettämisestä.
Usko minua, Jouni, puhui hän vakuuttavasti. — En voinut sille mitään. Kaikkeni olen tehnyt… olen pyytänyt ja rukoillut, mutta turhaan. Herra Olaus ei ole se, joka taipuu edes vaimonsa rukouksiin, silloin kun uskoo olevansa oikeassa.
Jouni katsoi häntä pitkään eikä vastannut mitään.
— Huomennako minua lähdetään viemään? kysyi hän vihdoin.