Kaarina-emäntä meni viereiseen huoneeseen ja silloin huomasi Jouni otollisen hetken tulleen.
— Annapas, Maunu, vähän vettä… kuivaa niin kurkkua. — Tuossahan on kauha saavin kyljessä, pyysi hän nöyrästi.
Maunu ojensi kauhan, ja Jouni joi pitkin, ahnain kulauksin. Hänen kasvonsa kalpenivat omituisesti, silmiin syttyi kaukainen katse, ja rinta huokasi raskaasti.
Kaarina palasi pirttiin.
— Pane jo ovi kiinni! sanoi hän Maunulle.
Jouni käänteli kädessään kauhaa ja katseli sitä tutkivasti.
— Mistä tällaisia saapi? kysyi hän kuin sivumennen naputteli sormellaan kauhan pohjaa.
— Ruijasta se on, vastasi Maunu pitäen silmällä vangin puuhia.
Tämä naputteli kauhaa kuin ajatuksissaan ja käänteli sitä puoleen ja toiseen.
— Mitä merkillistä siitä löydät, kun niin tarkkaan tutkit? kysyi hän hymyillen. — Se ei taida sentään loihtuvälineeksi kelvata?