Asialliset seisoivat jälleen pöydän edessä. Nimismies näytti voitonvarmalta. Hänen pienet silmänsä kiilsivät vahingoniloisina tuuheiden kulmakarvain alta, kun hän tuontuostakin heitti katseen Sirmaan, joka seisoi toisella puolen tupaa, koko olento huokuen ylvästä, äänetöntä halveksumista.
— Oikeus katsoo selville käyneen — aloitti tuomari kuivalla, vähän epävarmalla äänellä — että pastori Olaus Sirma on tehnyt itsensä syypääksi solvaukseen ja pahoinpitelyyn, ja sakotetaan häntä sen vuoksi neljästä pikaisuudessa lausumastaan herjaavasta sanasta kolme markkaa hopeassa kustakin, kuin myös tukasta vedosta ja tölmäisystä yhteensä kuusi markkaa samassa rahassa, eli kaikkiaan 18 markkaa.
Vilkasta supatusta rupesi kuulumaan oven suusta heti kun tuomari oli lopettanut. "Kumpi voitti?" "Miten kävi?" kyselivät lappalaiset toisiltaan. Ja kun saatiin selville, että herr' Vuolevi oli jutun menettänyt, levisi kaikkien kasvoille tyytyväinen ilme.
Nimismies, jonka silmät olivat yhtenä viiruna, tirkisteli riitaveljeään vahingonilolla, jota hän ei tahtonutkaan peitellä. Kun väki rupesi liikehtimään ovea kohti, hän antoi Paulus Jounille salaperäisen merkin.
Jouni otti askelen tuomarin pöytää kohti, ojentihe suoraksi ja lausui:
— Olisi meillä lapinmiehillä esivallalle vähän sanomista.
Tuli hiljaisuus. Tuomari katsahti hämmästyneenä puhujaan.
— Mitä se koskee? kysyi hän.
Jouni pyyhkäisi parratonta leukaansa ja puhui, nyökäten päällään
Sirmaa kohti:
— Me olemme jo kauan saaneet kärsiä tämän pappimme sopimatonta ja epäkristillistä elämää täällä ja olemme päättäneet saattaa sen esivallan tietoon. Tämä herr' Vuolevi on meitä köyhiä ja yksinkertaisia lappalaisia kiusannut kaikenlaisella jumalattomalla menolla ja käytöksellä. Jos sinulla esimerkiksi on asiaa papille, saat varustautua menemään hänen luokseen sydän kurkussa ja suurella pelolla. Sillä saattaa käydä niin, että sinut ajetaan sieltä pellolle kirouksilla ja manauksilla… Näin on todella käynytkin. Monta monituista kertaa on köyhä lappalainen tullut papin huoneesta heitetyksi ulos, niinkuin koira kodasta. Eikä siinä kyllin, vaan hän on sen lisäksi papin omasta suusta saanut kuulla voimakkaita kehoituksia mennä helvettiin, mikä on kokonaan sopimatonta papille ja sielunpaimenelle, jonka tehtävänä ymmärtääkseni olisi opastaa ihmisiä päinvastaiselle puolelle. Sillä helvettiinhän me osaamme neuvomattakin, joten en luule sitä varten korkean esivallan meille pappia lähettäneen. — Tätä tällaista menoa on sattunut sekä pyhänä että arkena, vieläpä suurina juhlapäivinäkin… Kauan olemme jo tätä kärsineet, mutta nyt olemme päättäneet, että jollei korkea esivalta anna meille toista pappia, taikka jollei parannusta ilmaannu herr' Vuolevin elämässä, me lappalaiset siirrymme miehissä pois tämän seurakunnan alueelta, vaikkapa Norjaan ja silloin jää meidän armollinen kuninkaamme ilman hänelle tulevia veroja… Tämän tahdomme esivallalle saattaa tiedoksi, jotta olomme täällä paranisi ja me voisimme rauhassa elää.