— Kas vaan! Aivan salaisia hommia… Enpä olisi uskonut, että sinulla on potilaita pappilassakin!
Saara kuunteli uteliaana miesten keskustelua ja kysäsi:
— Minkälaisessa taudissa Jouni on Kaarina-emäntää auttanut?
— Pitäisikö sanoa?
— No ei vaan, jos se on niin suun salaisuus! Saara pyörähti jälleen lieden luo.
Jouni nauroi veikeänä ja silmäsi nimismieheen, joka näytti kokonaan kiintyneen viilipyttyynsä.
— Ei se mikään salaisuus ole, sanoi hän tuokion kuluttua. — Kaarina-emännällä oli kova hammassärky viime keväänä… koko poski ihan paisuksissa. Satuin pappilaan — pappi ei ollut silloin kotona — ja tarjosin apuani, mutta Kaarina-emäntä hylkäsi tarjoukseni. "No, ei tyrkytetä, kun ei kerralla vastaanoteta", sanoin ja läksin pois… Mutta tuskin olin päässyt joelle, kun palvelustyttö juoksi perään ja huusi pysähtymään. Sanoi emännän lähettäneen neuvoa kysymään ja anteeksi pyytämään "Mitähän, jos en auttaisikaan enää?" sanoin Tyttö rukoilemaan: "Älä, hyvä Jouni sitä tee! Sääli Kaarina-emännän kaunista muotoa!" Ja minä säälin — sillä, katsoppas, Saara, minä pidän sellaisista kasvoista kuin Kaarina-emännän! Niitä voi ihailla, ihan mielikseen katsella, ja siksi pyörrytin pyhät sanani ja — annoin tytölle neuvon. Toisena päivänä oli ollut terve kuulin myöhemmin — Kun nimittäin syksyllä olin kirkolla tuli tyttö kiittämään… "Kaarina-emäntä käski sanoa suuret kiitokset", sanoi hän. "Apua oli… heti eikä ole sen koommin hammassärky vaivannut", sanoi.
— Kas vaan, sinähän taidat olla koko lääkäri, nauroi nimismies. —
Mitähän pappi sanoisi, jos tietäisi?
— Ei sitä tarvitse papin tietää, sanoi Saara. — Hyvä oli että autoit Kaarina-emäntää. Hän on niin lempeä ja suloinen ja aina niin ystävällinen…
— Niin on. Monesti olen pappia kadehtinut ja ihmetellyt, että hän on sellaisen vaimon saanut, veisteli Jouni lusikkaansa nuollen.