Hän sai lakkinsa samoin kuin hänen toverinsakin.
— Olkaa vasta varovaisemmat, ettette nuku kirkonaikana, varoitti herra Olaus ja lisäsi:
— Ensi käräjissä saatte sakkoa kaikki muut, paitsi nämä unikeot. Te saatte vielä anteeksi tämän kerran, mutta jos vasta laiminlyötte kirkkoontulon syystä tai toisesta, sakotutan teitäkin. — Ja nyt saatte mennä!
Lappalaiset lähtivät. Herra Olaus kokosi rahat pöydältä ja riensi ulos.
Kirkon rappusilla lepäsi pyörtynyt vaimo, näyttäen jo selvästi toipumisen merkkejä. Silmäluomet värähtelivät hiljaa ja nyrkkiin puristuneet kädet olivat auenneet. Vaimon mies oli polvillaan maassa ja hieroi lumella sairaan otsaa. Ympärillä seisoi miehiä ja naisia jännitetyin ilmein seuraten miehen toimia.
Herra Olaus pysähtyi joukkoon.
— Hierokaahan vaan lumella, virkkoi hän. — Hän näyttää heti toipuvan.
Hän jätti joukon siihen pyörtynyttä virvoittelemaan ja läksi kahlaamaan äskeisiä jälkiään pappilaan.
Vaimo toipuikin pian ja saattoi miehensä avulla lähteä liikkeelle. Väki hajaantui vähitellen. Joukko kirkkomiehiä suuntasi askeleensa samaan kirkkotupaan, jossa suntio oli saarnan aikana ollut lakkeja ryöstämässä. Aslak Omma istui lattialla lakittomin päin ja tuijotteli roihuavaan tuleen.
— Olisit käynyt lunastamassa lakkisi lukkarilta, virkkoi hänelle toinen äskeisistä juomatovereista. — Nyt saat mennä illalla pappilaan saamaan saunasi sinäkin, ja takaanpa, että se tulee olemaan hyvä!