— En ennemmin kuin maksat puoli hopeamarkkaa kirkolle.
— Ka, maksanpa tietusti! Onhan lakki aina sen väärti, vaikka vanhakin.
Lappalainen kaivoi rahan ja pani sen pöydän nurkalle.
— Kenenkäs tämä on? kysyi herra Olaus ottaen pöydältä sokerikeon muotoisen lakin, jossa oli suuri, punainen tupsu päälaella.
— Minun se on.
Nuori, sinisilmäinen lappalainen pisti kätensä peskin poveen hakeakseen esiin määrätyn maksun.
— Oletko sinäkin ollut Omman viinoja ryyppimässä?
— En. Mie olin teman Antraksen kanssa toisessa tuvassa.
— Mitä te siellä teitte?
— Na, satuttiin nukkumaan… uni petti… kirkkuun olisimme tulleet.