— Vai niin. Eihän se ollut vielä kastettukaan?
— Olihan se hätäkasteessa. En tiedä, liekö sitten oikein tullut…
— Kuka sen kastoi? Lappalainen vilkaisi arasti pappiin ja rykäisi pari kertaa, loi katseensa kauhtanaan ja näytti käyvän hämilleen.
Sirma silmäili häntä äkäisenä ja uudisti kysymyksensä.
— Ei se minun syyni ollut!… Nimismies se kehoitti Paulus-Jounia, kun hän osaa lukea…
— Paulus-Jounia…? Mitä? Hänkö sen kastoi?
Lappalainen yritti vastata, mutta hänet keskeytti pappi, joka hypähti kiivaasti pöydän äärestä hänen eteensä, ravisti olkapäistä ja huusi:
— Ja sinä annat noidan ja velhon kastaa, vaikka tiedät, mikä seuraus
siitä on! Paulus-Jouni on perkeleen palvelija, ja hänen sinä sallit
Kristuksen asettamia pyhiä toimituksia käydä tekemään! Voi taivas!
Sellaista pimeyttä…!
Hän repi epätoivoisena tukkaansa.
Lappalainen vilkuili hätääntyneenä ympärilleen. Tätä hän juuri oli aavistanutkin. Vihainen oli herr' Vuolevi noidille, vaikka oli kerrottu isän osanneen mainiosti loihtia… Mutta tämä olikin Kristuksen palvelija, kiivas ja tulinen. Hän koetti puolustautua.