Kaarina-emäntä tuli.
— Mitä nyt, Olaus? Mikä rymy täältä taas äsken kuului?
Hän katsoi miestään kysyvästi, vakavannäköisesti, ja jatkoi:
— Joko sinä taas tulistuit? Voi, Olaus, sinä yllytät ne vielä kostoon kiivaudellasi…
— Mitä vielä! Kuka niille järjestystä pitää, jollen minä? Minä opetan niille, miten pappia on puhuteltava. — Joko Pierra Kuhmunen on tullut?
— Äsken tuli. Istuu pirtissä.
— Käske hänet tänne.
Kaarina meni, ja hetken päästä kuului eteisestä tömisteleviä askeleita. Sisään astui nuori lappalainen, paksu villahuivi kaulassa ja suopunki kierrettynä yli olkapään. Hän tervehti rauhallisesti jääden ovensuuhun seisomaan.
— Kuulehan nyt, Pierra, virkkoi Sirma, kääntyen tuolillaan ja naputellen piipunvarrella polveensa. — Sinähän aiot Jukkasjärvelle, kertoi lukkari…?
— Aion kyllä. Pitäisi käydä voudissa… Aamulla lähden.