Vihdoin hän nosti päätään ja kyräsi uhkaavan näköisenä Sirmaa.
— Särit isäni rummun! murisi hän.
Ja kuin raivostuen omista sanoistaan, hän hypähti pystyyn, heitti palaset tuleen ja karjaisi kiiluvin silmin:
— Särit isäni rummun! Kuuletko, särit isäni rummun!
Lappalainen seisoi kamalan näköisenä. Kulmakarvat nousivat ja laskivat, ja suupielet vääntyivät raivosta.
Sirma katsoi häntä silmää räpäyttämättä, katsoi kuin kesyttäjä villiintynyttä eläintä, ja hänen äänensä soi juhlallisena ja ankarana, kun hän korosti jokaista sanaa:
— Varo Jumalan kostoa, Pierra Päiviö! Varo, ettei hän saavuta sinua vihassaan, sillä hänen vihansa on hirmuinen, kun se kohtaa ihmistä. Se murskaa sinut, niinkuin minä murskasin viheliäisen kannuksesi. Kiitä Jumalaa, että minä tulin tänne pelastamaan sieluasi kadotuksesta. Kiitä, älä kiroa!
Pirita oli herännyt tajuttomasta tilastaan. Hän katseli pelästyneenä ympärilleen eikä näyttänyt ymmärtävän, mitä oli tapahtunut. Yht'äkkiä kirkastui hänen katseensa ja soperrellen puheli hän:
— Pierra, älä anna Jounin!… Kuule, minä rukoilen sinua, aja pois noita, Pierra…
— Älä pelkää enää, Pirita! Noita on mennyt tiehensä eikä sinulle enää tapahdu mitään pahaa, puheli Sirma rauhoitellen.