— Luovun, luovun! Pois heitän entiset tavat. Ristinjumalaa rupean palvelemaan, kun hän vain Piritan parantaa, nyyhkytti Pierra.
Sirma oli hetkisen vaiti, mietteisiinsä vaipuneena. Sitten hänen katseensa kirkastui ja hän rupesi hyräilemään virttä.
Virren sävelen kuullessaan Pierra rauhoittui vähitellen. Se oli tuttu sävel. Monesti se oli Enontekiön pikku kirkossa kaikunut.
Kun Jumala on kanssan' en mitään pelkää mä. — — —
Sirman ääni kohosi voimakkaammaksi. Se täytti ahtaan kodan, tunki ulos savureijästä tähtikirkasta taivasta kohti. Huojutellen ruumistaan edestakaisin kuunteli vanha muori virren juhlallista säveltä, ja Inka, joka oli palannut sisään, yritteli hiljaa yhtyä säveleeseen. Muut kuuntelivat vaiti. Yksin koiratkin makasivat liikahtamatta ja painoivat kuononsa etukäpäliään vasten. Virsi kaikui vakavana, kertoen maailmasta, jossa vallitsi rauha ja lepo. Sen sävel soi elävänä vastakohtana äskeiselle aisteja huumaavalle rummun pärinälle. Siinä oli voimaa ja uskon varmuutta, joka herpaisi yksinkertaisten tunturilasten mielen, ja toi heille aavistuksen vielä suuremmasta voimasta kuin loitsujen ja taikojen.
— — — Ei Saatan' väkinensä voi mua kukistaa…
Pirita oli herännyt virren aikana ja noussut istumaan. Kasvot olivat kalpeat, mutta pelko oli hävinnyt silmistä, Hän oli tullut täysin tajuihinsa ja kuunteli kädet ristissä papin veisuuta. Kun virsi loppui, loi hän kiitollisen katseen Sirmaan ja lausui raukeasti:
— Kiitos, herr' Vuolevi, että tulit tänne! Tuntuu niin hyvältä nyt, kun sinä olet täällä ja karkoitat pois pahan. Virtesi rauhoitti minut niin ihmeellisesti.
— Jumalan voima parantaa sinut kokonaan, Pirita, lohdutteli Sirma. — Usko itsesi Ristin-Jeesuksen haltuun, niin eivät pahat henget mahda sinulle mitään.
Pirita nyökäytti päätään ja pyyhki silmiään. Tuntui niin hyvältä taas olo. Ei huimannut enää päätä, eikä sydänalaa kääntänyt. Rauhan toi tullessaan pappi, Ristin-Jeesuksen palvelija.