— Se minun pitää koulussa kertoa! Pikkupojat kyselivät sääskistä. Heille oli kerrottu, että ne olivat yhtä suuria kuin västäräkit ja aivan valkeita.
Juho Kostia sai oikaista senkin tiedon. Ne olivat tavallisia sääskiä, vaikka verenhimoisia kuin vampyyrit.
— No mutta — teiltä ne eivät ainakaan ole paljon saaneet, huomautti Margareeta nauraen. — Tehän olette punainen kuin piooni.
— Herra Kostia on todellakin terveen näköinen, yhtyi vahtimestarin rouva puheeseen.
— Mitä te syötte siellä pohjoisessa?
Juho Kostia sai luetella kaikki Lapin herkut.
— Ajattele, mamma, viiliä ja ohrarieskaa vastakirnutun voin kanssa! — Minä kadehdin teitä.
Juho Kostia hymyili. Margareeta-neiti teki sen havainnon, että hänen poskiinsa muodostui kaksi somannäköistä hymykuoppaa hänen nauraessaan.
Keskustelu jatkui yhtä vilkkaasti. Vahtimestari innostui kertomaan merimatkoistaan. Hän oli käynyt kerran Ruijassakin — muutamalla englantilaisella höyryllä; hän oli silloin jungmannina. Siellä hän oli tavannut merilappalaisia ja ostanut muistoksi muun muassa omituisen näköisen tupakkakukkaron. Herrat voivat nähdä sen tuolla seinällä, kellon vieressä.
Juho katsoi osoitettuun suuntaan. Todellakin siellä riippui lappalaistekoinen tupakkakukkaro.