Juho nosti lakkiaan ja lähti. Hänen takanaan kaikui Margareetan iloinen nauru.
Sydän löi kiivaasti. Margareeta oli ollut niin salaperäinen. Olivatko Helsingin tytöt niin joutuisia? Eivätkö he ymmärtäneet odottaa? — hm! — vai oliko hänellä aikomus valmistaa tyttö odottamaan? Hänhän oli päättänyt lukea ja säästyä sydänkivuilta. Nuo ihmiset eivät tienneet, minkälainen sydän hänellä oli…
Juho harppasi kuin jotakin vaaraa pakoon. Esplanaadin nurmikko välkkyi auringon paisteessa. Hänestä näytti Helsinki tänään kauniilta. Oli satanut hiukan. Vihreä, pehmoinen nurmikko kiilteli kaikissa sateenkaaren väreissä. Se näytti sametilta.
Mikä häntä vaivasi? Oliko tuo väri nyt niin mielenkiintoista? Ihan varmaan. Se muistutti Johanna Langin silmiä, uinailevia samettisilmiä.
Oliko hän rakastunut taas? Herra varjele, silloin hänen kävisi hullusti jälleen! Heprea jäisi ja viulu otettaisiin esille taas. Ei — hänen piti ponnistaa loppututkintoon. Helsingistä ei löytynyt papin elämäntoveria…
"… Koska Siionin tyttäret käyvät kenossa kauloin, nilkkarenkaitaan kiristellen ja iskien silmää vastaantulijoille?"… Sehän oli kertaustehtävänä tänään. Professori Hårdh oli aloittanut valituilla kappaleilla Jesajasta. Se oli erinomainen paikka… sopi Helsinkiin ja Helsingin elämään.
Juho kääntyi Unioonille. Hänen rintaansa ahdisti. Miksi oli Jumala antanut hänelle niin herkän sydämen? Jokainen suloinen tytönkatse sai sen tasapainostaan. Kuka oli Johanna Lang? Tilapäinen tuttavuus, — jonka johdosta hän tietysti rupeaisi rakentamaan oikein esikuvaksi kelpaavaa Perä-Pohjolan pappilaa herttaisine papinemäntineen. Hän oli suuttunut itselleen. Tänään hän osaisi kääntää Jesajan kolmannen luvun kuudennentoista värssyn.
— — — — —
Kun Juho Kostia kolmelta palasi, sattui hän taas vastatuksin Margareetan kanssa. Tyttö hymyili jo kaukaa ja heilutti kättään.
— Terveisiä! huudahti hän nauraen.