— Tietysti, enhän muuten muista.
— Mutta — minä ajattelin kertoa sadun.
— Mitä? Jäkälämaistahan sinun piti kertoa.
— Niin… sadun jäkälästä.
— No, annahan tulla sitten.
Juho puhalsi muutaman savurenkaan ja siristi silmiään. Hänen huulillaan karehti onnellinen hymy. Hän muistutti pikku poikaa, joka puhaltelee saippuapalloja ilmaan.
— — — — —
— Oli kerran aika, jolloin Lapissa asui vain lappalaisia, aloitti Juho katsoen katonrajaan. — Ainoastaan joku yksinäinen uudisasukas oli uskaltanut raivata itselleen asumasijan keskelle kaukaista kiveliötä. Mutta uudisasukasta häiritsi lappalaisten läheisyys. Sen vuoksi hän välistä pisti jäkälämaat palamaan karkoittaakseen lähettyviltään vastenmielisen naapurin.
— Tekipä sitten kerran muuan uudisasukas talonsa Sompion erämaihin, joita omisteli rikas pororuhtinas Ponku. Hänen laumansa kävivät laitumella uudistalon ympärillä. Porot söivät kesällä uudistalokkaan heinät, sotkivat niityt ja tekivät kaikenlaista vahinkoa. Uudistalokas kiivastui viimein ja uhkasi karkoittaa Pongun laumat kauemmas… etäisempiin tunturiseutuihin. Hän päätti sytyttää metsävalkean, joka tuhoisi kaikki lähiseudun jäkälämaat.
— Uudistalokkaalla oli poika nimeltä Sippa. Tämä oli rakastunut Pongun tyttäreen, kauniiseen Maaretaan. Porometsässä ollessaan hän tapasi tyttöä muutaman jängän laidassa, jonka yli tyttö saapui sulhonsa luo…; hän oli sanonut menevänsä kenkäheinää leikkaamaan, mutta — käyttikin tilaisuutta hyväkseen kulkeakseen yli jängän metsän reunassa odottelevan uudistalonpojan luo. Jo kaukaa tämä näki hänen kirjaillun mekkonsa, kun tyttö ujona lähestyi, alasluoduin katsein. Poika kertoi tytölle isänsä uhkauksen. Tämä oli kauvan aikaa vaiti, mutta virkkoi viimein: 'Jos isäsi toteuttaa päätöksensä, emme me koskaan tapaa.' Poika katseli häntä rakkautta uhkuvin kasvoin ja sanoi: 'Minä taivutan isäni luopumaan päätöksestään.' 'Jos sen teet, niin minä rukoilen isääni päästämään meidät yhteen.' He sopivat siitä ja tyttö poistui.