Juho Kostia rauhoittui pian. Vahtimestari Fagerholm oli entinen merimies, jonka puhe oli hiomatonta, välistä melkein karkeaa. Hän muistutti Juhon mielestä hänen kotiseurakuntansa vanhaa suntiota, joka nuoruudessaan oli oleskellut Ruijassa kalanpyynnissä. Meri vaikutti nähtävästi kaikkiin samalla tavoin.
Toverukset saivat kuulla, että talossa oli viime lukukaudella asunut pari suomalaista kauppakoululaista. He olivat alussa olleet melkein ummikoita, mutta lukukauden lopulla jo puhuneet ruotsia yhtä sujuvasti kuin vahtimestari itse. Rouva Fagerholm toivoi, että herrat oppisivat yhtä nopeasti.
— Tietysti ylioppilas osaa jo kouluajaltaan niin paljon ruotsia, ettei hänen tarvitse ottaa esikuvakseen — kauppakoululaista, huomautti Margareeta nyrpistäen siroa nenäänsä. — Ja sitäpaitsi — ei pappa sovi miksikään mittapuuksi.
— Miksi en?
— Pappa puhuu bromarvia.
— Ojah! Se kyllä kelpaa.
— Ätsh! Miltähän kuuluisi, jos herra Kostia saarnaisi bromarvin murteella?
Juhoa nauratti. Perheen jäsenet tuntuivat suorasukaisilta.
Vanhin poika hymyili hiukan ivallisesti. Hänen mielestään sisar käyttäytyi kovin vihaisesti.
— Får ja' pee prööt, pyysi Helge Hollander rohkeasti.