— Rukkaset —? Kuka minulle olisi sellaiset antanut? Ehkä Margareeta?
Rouva Fagerholm ei yhtään loukkaantunut. Hänellä ei olisi ollut mitään sitä vastaan, että Juho olisi seurustellut enemmän Margareetan kanssa. Hän oli sitä joskus salaa toivonutkin. Saada tyttärensä kunniallisesti naitetuksi — oli hänen samoinkuin muidenkin äitien salainen toivomus. Mutta — se täytyi Juho Kostiankin myöntää — rouva Fagerholm ei ollut pienimmälläkään tavalla sitä asiaa auttanut — paremmin häneen kuin Helgeenkään nähden.
— Ei. Janne käsittää minut väärin. Minä tarkoitin, että Janne rakastaa Johanna Langia.
Juhon sydämeen koski. Pitikö hänen nyt kieltää rakkautensa? Eikö rakkaus ollut pyhä asia niinkuin uskokin, jonka oli velvollinen tunnustamaan, jos joku sitä kysyi?
— En… enkä ole koskaan rakastanut, vastasi hän jyrkästi. — Mistä täti Fagerholm on sellaisiin ajatuksiin tullut?
— Minä olen vain ollut panevinani merkille ja sitäpaitsi… Hän keskeytti Juhon jäädessä jännityksellä odottamaan, mitä tuota viimeistä sanaa seuraisi.
— … sitäpaitsi ei Johanna Lang sitä kieltänyt, kun kerran puhelin hänen kanssaan.
Juho Kostiaa kadutti, että oli asettunut niin jyrkälle kannalle. Nyt olisi ollut soma kysyä, mitä Johanna Lang oli puhunut, — mutta se ei nyt enää käynyt päinsä. Täti Fagerholm saattaisi arvata koko asian, — jollei jo ollut arvannut.
— Mitä neiti Lang on mahdollisesti puhunut, luettakoon kokonaan hänen omalle tililleen. Minä en ole koskaan vakavasti tarkoittanut.
Rouva Fagerholm huokasi pitkään. Niinkö se olikin. Hän oli päinvastoin pitkin syyslukukautta ollut panevinaan merkille… mutta Jannen puolelta saattoi asia hyvinkin olla niin, kuin hän sanoi.