Olin tilannut makuuvaunupaikan ja valmistautunut mahdollisimman mukavasti kuluttamaan aikaani, kun havahduin siitä, että joku naputti vaunuosastoni oven ikkunaan. Katsahdin sinnepäin ja huomasin pitkän, solakan herrasmiehen harmaa »mannerheimari» päässä ja puolittain sotilas- puolittain metsästäjänpukua muistuttava puku yllä seisovan oven takana ja hymyilevän minulle. Hän raoitti ovea ja kuiskasi:
— Onko se kirkkoherra?
Osastoon oli majoittunut toinenkin mieshenkilö, joten en päässyt selville, kumpaa meistä hän tarkoitti. En vastannut mitään.
— Onko se kirkkoherra Järventaus?
Nyt olin vakuutettu, että kysymys tarkoitti minua. Nousin seisomaan ihmeissäni, sillä en koskaan ollut nähnyt vierasta, joka nyt reippaasti työntyi osastoomme.
— Saanko luvan esittää itseni. Nimeni on Kuuskoski, Aadam Kuuskoski, oikeastaan Kuczkowski, sillä olen puolalaista syntyperää.
Minulle valkeni. Vai tässä oli nyt edessäni se kuuluisa mies, josta meidän pitäjässämme niin paljon puhuttiin, vanha peräpohjolainen niinkuin minä itsekin.
Pyysin vierastani istumaan. Meitä oli vaunuosastossa entuudestaan kaksi, joten kolmannen paikka oli vapaa.
Hän istuutui tuollaisella maailmanmiehen huolettomuudella ja rupesi juttelemaan.
— Merkillistä, että olemme koko talven eläneet melkein naapureina emmekä ole ennemmin tavanneet. Minä olen monta kertaa ollut aikeissa tulla teitä tervehtimään, mutta työt…