Hän teki laajan liikkeen kädellään.
Tiedustelin, kuinka hän viihtyi Etelä-Suomessa.
— Tjah! Se nyt on, miten sen milloinkin ottaa… Jollei olisi erikoisharrastuksia, niin… kirkkoherra ymmärtää, mitä minä tarkoitan.
Nyökäytin päätäni.
— Jaa — apropòs! Nythän se sattuikin! Minulla on matkassa käsikirjoitus, jota olen näyttänyt kustantajille. Se sisältää minun elämäkertani. Muutamilla pienemmillä korjauksilla se kuulemma menee läpi. Ehkä saan noutaa sen tänne? Se on matkalaukussani.
Odottamatta vastausta hän syöksyi vaunuosastosta ulos.
Hetken päästä hän palasi, kädessä paksu käsikirjoituspinkka.
— Tässä se on ja — saatte uskoa — minä olen kirjoittanut sen sydän verta vuotaen.
Katselin päällekirjoitusta. »Runoilija Aatami Kuuskosken Elämä» seisoi siinä.
Suuni vetäytyi hiukan hymyyn. Luulin, ettei herra Kuuskoski sitä huomaisi, mutta hänellä oli tarkempi silmä kuin arvasinkaan.