Tuon huudon nostin minä.
Olin henkivakuutusalalla toimiessani oppinut tuntemaan kansan psykhen (sielun). Olin oppinut näkemään, mitä noiden talonpoikien, opettajien, kauppiaiden ja käsityöläisten povessa puhkui ja porahteli. Siellä paloi materialististen majakkalyhtyjen rinnalla myös jalompien aatteiden navettakiilu, vaikka sammumaisillaan. Olin oppinut huomaamaan, kuinka ratkaisevalla hetkellä lausuttu sana sai tuon kiilun hehkumaan tavallista kirkkaammin ja minä ryhdyin kotipitäjässäni työhön.
Ensi töikseni päätin ottaa haltuuni sanomalehden, jommoinen Ristiniemen kirkonkylään oli äskettäin perustettu. Tiesin, että tuo maailman seitsemäs suurvalta oli mahtava ase taitavan miehen kädessä ja minä päätin suoraan sanoen vallata lehden.
Meillä oli siihen aikaan toimittajana eräs Taavetti Tuikkanen, entinen rappiolle joutunut ylioppilas, jota ahkeran Bakkuksen palvelemisen vuoksi tavallisesti kutsuttiin »Tuikkuseksi». Hän toimitti »Ristiniemen Sanomia» sangen laiskasti, kirjoitellen enimmäkseen lannanhoidosta y.m. maatalousasioista. Ja jos hän olisi edes itse kirjoittanut, olisi se vielä annettu anteeksi, mutta kun hän melkein sanallisesti saksi kirjoitukset toisista lehdistä, niin se tuntui liian paksulta. Lehden sävy oli mahdollisimman untelo ja veltto. Se muistutti kuumassa, ummehtuneessa pirtissä pörräävän kärpäsen unettavaa surinaa. Sellainen lehti ei ilman ulkoapäin tulevaa sysäystä voinut herätä unteluudestaan.
Niinpä muutamana päivänä aivan tammikuun lopulla suuntasin askeleeni »Ristiniemen Sanomain» toimitukseen. Tapasin toimittaja Tiukkasen hienossa hiprakassa.
»Terve, Taavetti! Mitäs maailmalle kuuluu?» hihkaisin minä jo heti kynnyksellä.
Hän kynsäisi päätään ja muljautti minuun verestävillä silmillään.
»Eipä sinne erikoisempia. Ala-Ryynäsen lehmä on viime yönä poikinut kaksipäisen vasikan.»
Minä kirosin. Vai sellaiset uutiset ne herra toimittajaa intresserasivat. Ja Suomi-äiti haukkoi henkeään!
»Kuule, Taavetti! Nyt ei joudeta kirjoittelemaan Ryynäsen kaksipäisistä vasikoista enempää kuin pitkästä merikäärmeestäkään. Nyt on Pelsepuupi irti! Nyt täytyy ruveta takomaan raudan kuumana ollessa!»