Minusta oli tullut filminäyttelijä.
Filmiosakeyhtiö »Ihanne» oli päättänyt filmata Ville Korpelan »Koskenlaskijan kosinnan». Koska koskenlaskukohtaukset muodostavat teoksen nousupaikat, oli selvää, että näyttelijäseurueen, jonka filmiyhtiö oli palkannut mainittua filmiä näyttelemään, täytyi esittää myös koskenlaskut — luonnossa. Mutta mistä saada mies, joka ryhtyisi yritystä johtamaan?
Yksikään seurueen jäsenistä ei pystynyt siihen — luonnollisesti. Eiväthän nuo Helsingin herrat ja röökinät olleet oikeaa koskea edes nähneetkään — saatikka sitten laskeneet.
Minä olin tuttavapiirissäni kertonut Perä-Pohjolan koskenlaskuista. Olin kuvannut heille yhdellä tukilla laskun Pahtakosken kohisevien ha päiden välistä. Minä olin tuon tempun suorittanut kymmeniä kertoja.
»Mutta laskeppas Härjänkurkusta, sitten vasta olet mies!» tikaisi ystäväni Jouko Touko.
Tiedustelin, missäpäin Suomea sellainen koski oli. Sain kuulla sen olevan yhden Kohisevan vuolaimpia koskia Kymenlaakson puolessa.
»Vaikka kadotuksen portista, jos niikseen tulee!» huudahdin minä ja löin nyrkkiä pöytään.
»Hyvä… pannaanpas korvan taa», myhäili Jouko Touko salaperäisenä ja vilkutti silmää.
Hänellä oli silloin jo asia tiedossaan, vaikkei tuo pahus minulle mitään puhunut.
Parin päivän kuluttua sain kirjeen, jossa minua kehoitettiin tulemaan kaupunkiin ja ilmoittautumaan »Ihanteen» johtajalle, herra Martti Murulle.