En, sillä minä jätän sen tehtävän hänelle, joka oli tunturien välissä syntynyt ja halveksi etelää. Hän ei ollut koskaan käynyt Kittilää alempana. Hän uskoi jo sillä. Mutta Ruijan hän tunsi kuin viisi myhkyräistä sormeaan.
Ja mukana hän oli ollut, siitä saat olla varma.
Kun kaivettiin maan sisästä Maasin vanha kirkko, oli hän siellä.
Sillä hän se ensimmäisenä veti auki vanhan rippiviinipullon, jommoisia löydettiin yhtä vaille kolme tusinaa Maasin kirkon sakariston lattian alta. Hän se ensimmäisenä avasi pullon, tarjosi professorillekin ja sanoi: Skål!
Sillä sitä sanaa hän oli kuullut Kaavuonon ruukin vanhan patruunan käyttävän.
Ei, minä jätän kertomisen Abraham Kellonsoittajalle — hänelle, joka oli tunturien välissä syntynyt ja halveksi etelää. Hänen kehtonsa ääressä oli seisonut sadun haltijatar. Se oli antanut hänelle sellaisen ihmeellisen mielikuvituksen, joka ei jättänyt häntä vielä vanhuuden päivinäkään. Sen vuoksi säteilivät hänen silmänsä vielä seitsemänkymmenen vanhanakin, loistivat ystävällisesti muhoillen jokaiselle. Ja jos olit oikein hänen suosiossaan, sait suuren kunnian: pääsit katsomaan hänen pajaansa.
Se oli maailman ihmeellisin paja, sillä siellä oli kaikkea, mitä ihminen tarvitsi — sellaistakin, jota ei tavallisesti pajasta haeta, niin kuin verkonpauloja tai vanteettomia viilipyttyjä. Kaikkea löytyi siitä pajasta, sillä se oli hänen Abraham Kellonsoittajan, aarreaitta, pyhättö, satukamari.
Mutta jos tahdoit saada sinkilän halkovajasi oveen samana päivänä, jolloin sen tilasit, niin istuit pian pajan kynnykselle ja panit kätesi ristiin puhumatta sanaakaan. Silloin sinkilä valmistui. Mutta jos rupesit jotakin kyselemään, sait odottaa, kunnes hän oli päässyt kertomuksensa loppuun. Sillä hän, tuo merkillinen mies, joka oli Lappean pappilassa kerran vieraillut yhdessä Tromssan piispan kanssa, rupesi kertomaan sinulle leivinuuninteosta tuossa samaisessa satumaisessa Lappean pappilassa.
Ja se oli ihmeellinen kertomus, sillä leivinuunin tekoa oli tullut huutokaupalla myymään itse Tromssan maaherra.
Jos halusit sinkilän halkovajasi oveen, istuit hiljaa kuin kirkossa.