— Hei, piispa, astu virkaasi! Siinä on sinulle seurakunta.
Ingvar otti keppinsä ja työntyi kujalle karjansa perään. Hei vain, nyt hän oli miestäpoikaa! Ulos kujasta vain joka sorkka ja suoraan tutuille laitumille!
Navetan ovelta huusi Lypsy-Mari hänelle jotakin.
— Ethän sinä, poika, eväättä mene. Siellä on eväsreppu keittiössä.
Pikku Ingvar kipaisi keittiöön. Kultavitjat helisivät taskussa. Hän sai reppunsa ja juoksi karjansa jälkeen.
Hän oli iloinen. Nyt hän sai taas koko päivän olla yksin, ja hän oli mielellään yksin. Hän ajaisi lehmät Jerusaleminjängän laitaan. Siellä kasvoi heinää jängän laiteilla. Siellä pysyisi karja yhdessä kohden ja hänelle jäisi aikaa leikkeihin.
Samassa muisti pikku Ingvar ristin. Hän otti sen varovasti esille. Kas, kuinka se kimalteli kauniisti! Pikku Ingvar ripusti ristin kaulaansa ja oli samassa Tromssan piispa.
Ketju oli hiukan liian pitkä: risti ulottui melkein polviin. Mutta pikku Ingvar ei siitä välittänyt. Hän oli piispa, eivätkä piispat välittäneet pikkuasioista. Niin oli renki Nils sanonut.
Hei vain, hän oli piispa — ja nuo tuossa, lehmät, olivat pappeja!
Hän veisi ne "Konsestooriin". Se oli sellainen … piispan talon nimi.
Sinne oli renki Nils sanonut kirkkoherrankin vietävän, jollei tämä
lopettaisi juontiaan.
Jebets-mullikka yritti tiepuoleen, mutta pikku Ingvar ohjasi sen takaisin tielle. Vai sinne … saraheinää syömään! Ei, Konsestoorissa, Jerusaleminjängän laidassa oli oikeata ruohoa. Sinne kaikki papit!