Pikku Ingvar muutti suuntaa. Hän poikkesi oikeaan ja tuli hetken päästä polkutielle. Sieltä päästiin Kermikkätunturin kuruun ja niin nousemaan ylätasangolle tunturin juurelle.
Ollapa niin monta jalkaa lehmällä kuin kärpäsellä. Kävisi matka paljon joutuisammin. Ja voidapa kulkea aina suoraan … selkä maahankin päin … niinkuin kärpänen. Se olisi jotakin.
Pikku Ingvar asteli karjan perässä ja katseli kaulassaan riippuvaa ristiä. Ajatella, että hänellä oli samanlainen risti kuin Tromssan piispalla! Kotona pappilan pirtissä hän ripustaisi sen seinäkellon alle eikä siihen saisi koskea kukaan. Eikä hän lainaisi sitä velimiehille eikä Klemmin Jounille. Puhaltakoon torvea, kun kerran äänenkin sai… Hänellä oli kultainen risti.
Isona hän tekisi ketjuista kellonperät ja panisi ristin riippumaan niihin. Se olisikin toista! Silloin hänen vasta sopisi pitää takkia auki, niinkuin Finn-Paulsenin Arnoldkin piti. Eikä Arnoldilla ollut kellonperissä muuta kuin karhun hammas.
Huhuu! Jopa tultiin Kermikkäkuruun. Täällä niitä kukkia kasvoi: kurjenpolvia, leiniköitä ja juhannuskukkia, joukossa kissankelloja ja valeriaanoja. Pikku Ingvar vaelsi ylpeänä kuin kuningas kukkien keskitse. Hän kuvitteli tulevansa kylään, joka oli kokoontunut piispaa vastaanottamaan. Kas niin … hatut päästä pois vain!… 'Hyvää päivää, hyvää päivää!'… 'Jumalan terve, Jumalan terve!'… Niin — tässä se piispa nyt kulkee, hyvät ystävät. 'Jaha, jaha … siellä on Kriston-Simu, kulkukauppias.' 'Milloin Kristo on kyläään tullut?' 'Onko Kristolla housunkannattimia?' 'Onko … on … no, sepä hyvä.' 'Tromssan piispa ostaa, sillä hänellä ei ole kuin puolikas, joka ulottuu yli rinnan ja selän'…
Ingvar oli pysähtynyt pitämään puhetta pitkälle, punapäiselle ohdakkeelle.
Huhuu! Olipa kukkia Kermikkäkurussa, kukkia kaikille Lappean pikkutytöille seppeleiksi. Mutta Tromssan piispa ei nyt viitsinyt ruveta niitä sitomaan, vaikka hän kyllä osasi ja tiesi, kuka sellaisen mielellään olisi ottanut. Ehkä takaisintullessa illalla…
Lehmät nousevat loivaa tunturinrinnettä ylös. Ohoo, jopa ollaankin perillä kohta. Ja täällä rupeaa tuntumaan tuuli ja täältä rupeaa kohta näkymään kirkonkylä.
Pikku Ingvar kiipesi perässä. Hei vain, kohta oltiin perillä!
Nyt … nyt … hei! Siellä näkyi kirkko ja pappila … ja pitkä
venerivi rannalla. Pappilan pihalla kulki ihmisiä edestakaisin. —
Hakivat jotakin … mitä lienevät hakeneet.
Pikku Ingvar otti eväsreppunsa esille ja rupesi syömään. Mitähän se Liise nyt oli pannut? Se Liise pisti toisinaan pannukakunkin kappaleen reppuun. Olipa kerran ollut kolme korppuakin. Se Liise oli hyvä … vaikka olikin toisinaan hermostunut ja tuiski ja räiski… Hän, Ingvar, kantoikin Liiselle ahkerasti puita eikä koskaan laulanut ryöttiä, vaikka renki Nils käski. Sellaisiakin hän oli oppinut, niinkuin esimerkiksi: