— Et tunne!
Ääni oli terävä ja äkäinen ja Aslak kuuli, että se oli Niila Skum.
— Sehän on Hukka-Salkon merkki, yhtyi puheeseen kolmas.
— Se on vale kuin kissa! Se on meidän isännän merkki!
Aslak kömpi ulos. Siellä seisoskeli kolme nuorta miestä hänen ahkionsa ympärillä ja väitteli ahkion keulaan kaaristetusta taljasta, jonka merkitty korva pisti esiin nuoran alta.
Hän kirosi hengessään. Olikin pitänyt jättää korva leikkaamatta!
— Mitä täällä seisotte? Painakaa tiehenne! äsähti hän miehille ja piilotti korvan.
Rengit vetäytyivät mutisten ulommas ja Aslak ryömi takaisin kotaan.
Siellä oli Maria-emäntä saanut illallisen valmiiksi. Poronlihakeitto höyrysi puukulhoissa, joista kukin vieraista sai yhden eteensä. Kaksi pinoa viipaleiksi leikattua leipää oli padan kannella ja perällä, pienellä nelikulmaisella puutarjottimella iso, miehenpään kokoinen voimöhkäle. Siitä sai kukin veistää niin suuren palan kuin halusi.
Otettiin ruokaryypyt ja käytiin käsiksi illalliseen.