[Sitä ei näy silkin eikä kullan sisästä. Se on niin kaunis, etten ole nähnyt sellaista tässä maailmassa, missä olen kulkenut, enkä aio erota, ennenkuin kuolen.]
lauloi reipas, sointuva ääni.
— Se on Tomma, meidän renki, sillä on morsian kirkolla, selitti
Maria-emäntä.
— Kenen tyttäriä se on?
— Suntion, sen Naakeli-Salkon, joka on Lainiosta muuttanut
Äkässuvantoon.
Oula Sarre kömpi ovelle ja huusi:
— Pojat, tulkaa syömään!
Rengit työntyivät kotaan ja istuivat ovensuuhun. Hekin olivat maistelleet kelpo lailla, päättäen sameista silmistä ja punoittavista poskipäistä.
— Vai on se Tommallakin morsian? sanoi Aslak Rosto. — Terveheksi vain!
Hän ryyppäsi.