Nimismies käveli edestakaisin mietteisiinsä vaipuneena. Tukka oli valahtanut otsalle ja suu oli tiukassa juomussa. Tuon tuostakin hän pysähtyi ja katsoi Niilaa lasiensa takaa. Silmien tavallinen pehmeys oli hävinnyt ja niissä oli nyt tutkiva, tarkkaavainen ilme.
— Ihanko tunsit merkin tarkalleen? kysyi hän mennen pöytänsä taa ja katsoen hievahtamatta Niilaa.
Tämä naurahti ja silmäsi nimismiestä kummissaan.
— Aina minä Salkon merkin tunnen vaikka pimeässä, sanoi hän. — Sehän on niin… Mutta onhan siihen muitakin todistajia. Sarren kylässä näki taljan monikin.
— Kuka esimerkiksi?
— No Proksin Antras ja Iakka.
— Kuka se Iakka on?
— No sen Turra-Lassin veli, Tomma… en minä hänen huutoaan [sukunimeään] muista.
— Nikodemusko?
– Joo, niinpä onkin, vaikk'ei sitä nimeä monesti kuule, kun aivan lakaksi käsketään.