— No että joku olisi hänet… surmannut.
— Etkö ole kuullut ketään epäiltävän?
— Kyllä…
— No ketä?
— Aslak Rostoa.
— Etkö sinä ole mitään huomannut?
Niila säikähti ja kalpeni. Joko hän oli ilmi antanut isäntänsä — ja samalla itsensä?
— En, vastasi hän varmana ja katsoi nimismiestä silmiin kuin haluten lukea hänen ajatuksensa.
Nimismies käveli muutaman askeleen edestakaisin.
— Tehän olitte toissa vuonna markkina-aikana poronhaussa Norjan puolella? kysyi hän taas pysähtyen uudelleen Niilan eteen.