— Oltiin…
— Etkö siitä matkasta tiedä mitään kertoa?
— En muuta, kuin että meiltä oli hajonnut elo ja karannut Norjan puolelle.
— Miten se oli hajonnut?
— Tiesi jo… Useinhan se poroelo hajoaa…
— Ettekö sillä hakumatkalla tavanneet ketään? Nimismies katsoi hievahtamatta Niilaa silmiin.
— Emme.
Se tuli varmasti ja vähän kuin kummeksien.
Nimismies astui ikkunan luo ja silmäili pihalle, jossa lumella liikkui pohjanpalon kajastus. Ei siitä jutusta selvää saanut. Sen hän oli jo aikoja huomannut. Ja sitäpaitsi se oli Äkässuvannon nimismiehen asia eikä hänen.
Niila nousi lähteäkseen ja jätti hyvästit.