— No sinä todistat oikeudessa, niinkuin olet nyt puhunut? kysyi nimismies, kun hän jo oli ovessa.
— Tietysti..
— Milloin palvelusaikasi loppuu?
— Loppui jo kekrinä. Minä olen vain viikkosopimuksella uuteen vuoteen, jolloin Aslak saa Äkässuvannosta rengin.
— Hyvä. Olet siis jäävitön käräjäaikaan.
Niila lähti. Ulkona oli valoisa, sillä pohjan taivaalla paloivat revontulet. Niila oli ne nähnyt sadat kerrat, mutta nyt kiinnittivät ne hänen huomiotaan erikoisesti. Ne muodostivat kummallisia, riippuvia verhoja, joiden alareunat sädehtivät kaikissa sateenkaaren väreissä. Mutta äkkiä syttyi niiden takana voimakas valo, joka salaman tavoin leimahti pitkin revontuliverhojen poimukkaita alareunoja ja hävitti yhdellä iskulla kaikki niiden eri värivivahdukset, levittäen ne laajana, kirkkaana vyönä yli pohjan taivaan. Se oli kuin koston salama yli monikarvaisen ihmiselämän. Niilan povessa hytkähti. Noin se saapuu kosto, silloin kuin sitä ihminen vähimmin odottaa. Aslak Rostokin oli elänyt monta vuotta rauhassa. Hänen elämänsä oli ollut kirjavaa, monimutkaista poimuilemista kuin äskeisen revontuliverhon värikäs helmus. Mutta pian iskee siihen koston salama ja silloin on Aslakin olo kirvelevän kipenöitsevää, juuri kuin tuo kirkkaasti hohtava, sulan metallin värinen tulikaan, jonka laidoilta nyt pirskahteli sädekimppuja avaruuteen kuin kipinöitä kiehuvasta ahjosta. Aslak saa tuntea, millaista on olla, kun mieltä polttaa rikoksen ilmitulo ja nilkkoja puristaa kruunun rauta.
Etelän taivaalla lensi tähti pitkänä kaarena poikki avaruuden, kunnes se äkkiä sammui. Se oli kuin vahvistus Niilan ajatuksille. Hän nauroi itsekseen astellessaan kylän alapäätä kohti. Siellä häämötti Aslakin aitta yön varjossa. "Ei taida isäntä enää monestikaan sen ovea avata", mietti hän käydessään.
Kurun Heemin tupa oli melkein pimeä, kun Niila saapui perille. Lieden punainen, riutuva hehku kajasti vain vähän ikkunaan. Niila hiipi varovaisesti eteiseen ja avasi hiljaa oven.
Miehet kuorsasivat penkeillä ja lattialla. Sammuva liedenhehku sykähti vielä kerran ja sen vapiseva valo hapuili seiniä, punaten vaisusti pöydällä olevien kahvikuppien kyljet. Seinällä, ikkunan yläpuolella tikutti herättäjäkello tasaisesti ja kovasti.
Niila painautui oviloukkoon lattialle ja veti lakin silmilleen.