— Olen. Äsken kävin tervehtimässä.
— No miltä tuntui?
— Mikäpä siinä… höyli mies…
Tuli taas vaitiolo, jolla aikaa nimismies jatkoi kirjoittamistaan.
— Taitaa olla Rostolla lihaa myydä? Nimismies kurkisti pöydän yli ja silmäsi paistia.
— No eipä juuri… mistäpä sitä… Toin tämän vain sinulle lahjaksi, jos otat vastaan.
Nimismies kävi vähän hämilleen.
— En ota lahjoja, mutta ostaa kyllä saatan, sanoi hän tuikeasti.
Kas, kas, miten ylpeä se oli, ylpeä ja arka. Luulikohan suureenkin kiitollisuuden velkaan joutuvansa? Mutta Aslak Rosto ei myöskään ollut mikään kauppasaksa. Minkä hän antoi, sen antoi hän ilman, totisesti!
Hän nousi ja otti paistin lattialta ja laski sen pöydän nurkalle.