Aslak nykäisi sen jälleen oikealle tolalle ja karahutti metsään, joka vähitellen tiheni, kuta syvemmälle hän ajoi. Metsää jatkui kilometrimääriä silloin tällöin pienien jänkäpalasien katkaisemana. Aslak ajoi niiden poikki, karjahdellen läähättävälle ajokkaalleen, jonka vauhti pyrki arveluttavasti heikkenemään.
Hän olikin ajanut melkein kahdeksisen penikulmaa, yhteen menoon poikki tunturien, mutta hänellä olikin erityinen syy päästä perille niin pian kuin mahdollista.
Kaukana Peeravuoman laidassa oli Aslak aamuhämärissä tavannut poroparttion, kolmekymmentä päätä käsittävän joukkueen, eikä ollut kulunut kuin rapea, tunti, ennenkuin kymmenen niistä makasi lihoiksi lyötyinä koreasti lumeen haudattuina taljoineen päivineen. Se oli käynyt yks — kaks vain, sillä Aslak oli sellaiseen hommaan perehtynyt. Hän elikin melkein niillä töin eikä se hulluinta virkaa ollutkaan. Kruunusatanen, väliin pari, kolmekin, tuli kuin käden käänteessä. Niillä ostettiin tavallisesti vaatimia kymmenen, parikymmentä, milloin enemmän milloin vähemmän, omaan eloon. "Aslak Rosto kartuttaa laumaansa rehellisellä tavalla", sanoivat ne, jotka pitivät hänen puoltansa, ja niitä oli paljon. Mutta oli sellaisiakin, jotka kuiskivat: "Mistäs rahat tulevat?" "Mitä niitä houkkia!" "Aslak Rosto on kätevin porovaras, mitä Tenomuotkassa on viiteenkymmeneen vuoteen ollut. Hän ei ole ainoastaan rohkea ja häikäilemätön, vaan sitä paitsi viisas. Aina peittää jälkensä visusti eikä käy ansaan, ei vahingoissakaan."
Metsä harveni äkkiä ja Aslakin eteen aukeni pieni Lainion kirkonkylä kaikessa viehkeydessään. Maalatut talot loistivat helakoina huikaisevan valkeassa talvisessa ympäristössä. Norjan puoleinen ranta kohosi jyrkkänä heti kirkonkylän sivu virtaavan joen toiselta puolen. Se nousi korkeammas kirkontornin huippuakin, tehden idästä päin tulijaan sen vaikutuksen, kuin olisi kylä pikku taloineen ollut aivan korkeassa rantatörmässä kiinni.
Aslak ajoi Vankan pihaan ja päästi porot valjaista. Kylän poikasia kerääntyi heti hänen ympärilleen ihailemaan koreapeskistä miestä ja hänen komeata ajokastaan. Aslak tunsi joukosta kauppiaan punatukkaisen pojan ja kysyi, oliko hänen isänsä kotona.
Kotona oli.
Aslak astui portaille puistellen lunta peskistään. Samassa muisti hän, että eläimellä oli nälkä.
— Annapa porolle jäkälää, huusi hän kauppiaan pojalle, joka oli asettunut istumaan ahkioon, toisten valmistautuessa häntä vetämään.
Pojat kipaisivat jäkälähuoneelle ja toivat kilvan syötävää elukalle, joka kuono pitkällä töytäsi jäkälänkantajia vastaan.
Aslak astui sisään.