— Se on Rosto-Aslak, sanoi kauppiaan poika katsellen tietävän näköisenä tovereitaan.
Toiset nyykäyttivät päätään. He kyllä tiesivät sen.
— Se on rikas! kehui kauppiaan poika.
Senkin toiset tiesivät.
— Se on meidän papan väärti [lappalaisperäinen sana = ystävä], sanoi kauppiaan poika yhä itsetietoisempana.
— Äläs väärti, Rosto-Aslak! virkahti yksi joukosta halveksivasti.
— Rosvo-Aslak! ilkkui toinen.
— Mitäs puhut? sanoi kauppiaan poika uhkaavana. — Sillä on enemmän poroja kuin yhdelläkään muulla lappalaisella.
— Varastaa, huomautti taas joku joukosta.
— Mitäs puhut? huudahti kauppiaan poika ja sieppasi käteensä kartun valmiina karkaamaan toisten kimppuun.