— Emmehän me taida tässä tarvita muiden arvosteluja. Saatammehan me sen itsekin nähdä.
— Sepä kumma! urahti setä Jussas.
— Jo vain, myönsivät miehet.
Keskustelu katkesi. Karsinan puolella supattivat vain naiset puoliääneen. Mutta Kurun Heemi hymyili salaperäisenä. Eivät ne uskalla pitkälle asiassa, johon Aslak Rosto on sekaantunut. Usealla läsnäolijalla olikin poroja Roston kylässä, sen Heemi hyvin tiesi.
— Mutta onpa sillä papilla naurusuinen rouva, aloitti setä Jussas leikkisänä. — On sinne papin kyökkiin soma mennä pyhä-aamuna. Rouva on heti ystävällisenä vastassa ja paikalla on kahvi pöydässä — hah, hah!
— Setä Jussas se onkin ollut hyvissä väleissä kaikkein pappilanrouvain kanssa, nauroi Kalttopää.
— Sepä kumma! Kaksinkertaiset kahvit minä juon joka sunnuntai pappilassa, ensin kyökissä ja sitten papin kamarissa. Hah—hah! Vanha poliisi ja lukkari saavatkin tyytyä yhteen pariin. Hah, hah!
— Niin vain… yksi parihan se riittää, myönteli poliisi.
— Enkä minä ole riidellyt pappienkaan kanssa. Hyvät ovat olleet välit. Vaikka pakkasihan välistä Keinäs-pappi kiivastumaan. Kerran jo oli tulla yhteenottokin ja piti läheltä, etten siepannut piippua taskusta ja antanut pappia otsaan!
Naurettiin joukolla. Tunnettiin niin hyvin tämä setä Jussaksen voimasana, jota ei kukaan ollut koskaan nähnyt eikä kuullut täytäntöön pannuksi.