Sellaisissa tilaisuuksissa, joissa piipun olisi luullut tulevan esille, se oli jäänyt siivosti taskuun.
Lukkarin emännällä oli kahvi valmiina. Sitä juotaessa kääntyi puhe lähestyviin Suuvuonon markkinoihin, joille piti lähdettämän seuraavalla viikolla.
— Saapa nähdä, missä hinnassa ruijalainen pitää riekon tänä talvena.
— Ei pitäisi olla aivan huonon. Luulen, että viitisenkymmentä äyriä lähtee päästä.
— Sepä kumma! Ei niitä olekaan kovin viljalti ollut. Muistan minä ajan, jolloin ei saatu kuin viisitoista tahi korkeintaan parikymmentä. Mutta silloin olikin riekkoja viljalti. Parituhatta, kolmekin tappoivat muutamat talot talvessa.
Se oli eri aikaa, sedän nuoruudessa?
– Ju — ju, viisikymmentä vuotta sitten.
— Sepä se.
Outa-Jussa tuli pirttiin ja istui penkin päähän. Hän oli noin viidenkymmenen ikäinen, lihavahko mies, jolla oli parraton suu ja ruskeat, vilkkaat silmät.
— Jussa lähtisi kamariin. Minä toisin kahvia, kehoitti lukkarin emäntä.