— Terve, terve!
– Papin sopii ajaa minun kylääni yöksi, virkkoi Aslak hetken päästä. —
Ei ole pappi vielä käynytkään, vaikka on luvannut.
— Onko se tien varrella?
— Ei ole kuin kolme neljännestä talosta, jossa tullessa olette käyneet.
— No sittenhän sopii.
Aslak huusi jotakin koirille ja vihainen haukunta alkoi taas. Porot lähtivät karkaamaan koirain ajamaa suuntaa ja Aslak renkineen karahutti perään. Pastori kyytimiehineen lyöttäytyi samaan joukkoon, — ja niin mentiin hyvää vauhtia.
VII.
Vanha Rosto loikoili kodan perällä, toinen polvi pystyssä ja imeskeli piippuansa.
Kota oli pahansiivoinen. Lattiaksi levitetyillä koivunrisuilla oli sikin sokin heinänpehkua, luita ja muuta roskaa. Nurinkäännetty peski riippui kuivamassa kahden kotaseipään väliin kiinnitetyllä nuoralla. Siellä täällä seinämällä oli soikeita arkkusia, "kiisoja", kodan perällä kaikenlaisia talouskapineita, kuten puukuppeja, kulhoja, kapustoita ja lusikoita. Vähän ylempänä nuorassa killui kolme miehenpään kokoista vaaleaa palloa. Ne olivat umpeen neulottuja poronvatsoja, "salmaksia", joissa poronmaitoa kuivattiin.
Vanha Rosto oli vasta palannut Ruijan markkinoilta. Raidot olivat vielä purkamatta kodan edustalla. Ei ollut vanhus viitsinyt ruveta niitä hajoittamaan. Eikä olisi jaksanutkaan, väsynyt kun oli ollut. Aslakille oli heittänyt sen.