Sillävälin olivat pappi ja hänen kyytimiehensä riisuneet poronsa ja kaaristaneet irti eväslaukkunsa.
— Niila saa viedä papin porot metsään, virkkoi Aslak pastorin puoleen kääntyen ja lisäsi huomattuaan eväslaukun:
— Mitä? Omia eväitäänkö pappi aikoo syödä? Ehei! Aslak Rostolla on sentään vielä vieraankin vara.
Miehet nauroivat ja työntyivät kotaan. Siellä oli vanha Rosto lisännyt puita valkeaan, joka nyt roihusi komeasti.
Pappi tervehti vanhusta, joka tarkasteli häntä tuuheiden kulmakarvainsa alta.
— Vai papin se Aslak yhytti matkallaan. Niin vain… Ja pappi sai tulla oikein isomman porolauman kera.
— Joo, olihan siinä poroja. Kuinka monta lie ollut kaikkiaan?
— Satakunta.
— Mitenkä ne karkuun pääsevät? Eikö niitä tavallisesti paimenneta?
Aslak silmäsi merkitsevästi isäänsä, ennenkuin vastasi.