— Kun nyt ei kuitenkaan olla oikeita kristityltä…
Hän väänsi jauhosäkin selkäänsä ja lähti sitä kantamaan luovalle:
— Pitää kantaa jauhot suojaan, puheli hän mennessään. — Niissä on näissä Tydalin säkeissä niin ohuet kuoret…
VIII.
Aslak Rosto ei saata katsoa alastonta miestä.
Sen havainnon oli ensiksi tehnyt Kurun Heemi.
Hän oli ollut saunassa toisten poromiesten kanssa ja Aslak Rosto oli myös tullut sinne. "Pitääpä kylpeä, kun kerran kirkolla ollaan", oli sanonut ja kiivennyt lauteille. Mutta tuskin hän oli päässyt kunnolla istumaan, kun jo oli lähtenyt pois. Oli sanonut rupeavan pyörryttämään. Mutta seikka olikin semmoinen, että muuan poromiehistä oli laskeutunut lauteilta ja sattunut asettumaan juuri Aslakin eteen itseään valelemaan. Tätä ei Aslak ollut saattanut katsoa, vaan oli lähtenyt pois.
Näin kertoi Kurun Heemi.
Tietysti ei kukaan alussa uskonut häntä. Mutta kun samoihin aikoihin rupesi kuulumaan kummallisia huhuja Kummajärven Salkon katoamisesta, alkoi yksi ja toinen kallistaa korvaansa Kurun Heeminkin puheille. Tiedettiin, että Salkko oli tehnyt ryöstöretken Aslak Roston kylään ja että tämä oli ollut häntä takaa ajamassa. Tiettiin myös, että Aslak oli palannut takaisin porotokan kera. Siitä oli pappikin puhunut. Hänhän oli sattunut samaan matkaan. Sitäpaitsi oli tosiasia, että Kummajärven pojat olivat yksin tulleet kotiin ja kertoneet, että isä oli ammuttu nuotiopaikalle. Kuka sen oli tehnyt, sitä he eivät tienneet. — Mutta lopullisen varmuuden oli tuonut Tiengerjärven tyttö, joka oli tullut äitiään hautaan tuomaan. Vanha muori oli kuollut viikko sen jälkeen, kun pappia oli hänen luonaan käytetty. Vainaja oli puhunut Aslak Rostosta yhtä ja toista, — tietysti hourinut. Mutta omituisinta oli se, mitä hän oli sanonut juuri vähää ennen hengen lähtöä: "Aslak Rostolla on veriset kädet." — Siitä oli Tiengerjärven tyttö kertonut taloissa kahvia juodessaan.
Mutta vaikka tästä puhuttiinkin julkisesti silloin, kun Aslak Rosto ei ollut saapuvilla, ei kukaan rohjennut hiiskua sanaakaan hänen läsnä ollessaan — vielä vähemmin hänelle itselleen. Ei. Kun Aslak Rosto saapui kirkolle ja ajoi kylän alapäähän, missä hänen majapaikkansa oli Kurun Heemin tuvassa, oli Heemi itse häntä ensimäisenä vastassa, hymy leveillä, mustapintaisilla kasvoillaan. Hän päästi poron valjaista ja heitti sille navetan katolta jäkälälimpun. Ja Heemin vaimolla oli kahvipannu liedellä, ennenkuin Aslak ehti sisäänkään. Kuka se välitti, mitä maailma huusi ja kohisi. Huihai! Aslak Rosto oli miesten mies.