— Ei.
— Siinäpä se.
Iltamyöhäseen saakka oli nimismies neuvotellut poliisin kanssa. Yksi ja toinen asiamies oli yrittänyt jäädä juttelemaan "lensmannin" kanssa, mutta nimismies oli mykistynyt kokonaan ja karkoittanut puhumattomuudellaan häiritsijät.
Mutta yläpäässä kylää oli vähitellen levinnyt tieto, että nimismiehessä oli jotakin tekeillä. Hetkistä myöhemmin oli tämä tieto saapunut kylän alapäähänkin. Aslak Rosto oli jo silloin lähtenyt, jotenka kielet olivat saaneet vapaasti laulaa. Ja sen mitä ne olivat laulaneet, oli tuonut ilmi Salkko Hukka, joka iltamyöhällä oli ajellut kyläänsä ja joikannut:
— Tenomuotkan nimismies
käsirautoja takoo
Rosto-Aslakille.
Voiaa naa-naa…
Mutta kaukana kirkonkylästä, avaralla vuomalla oli ajaa karetellut
Aslak Rosto ja laulanut täyttä kurkkua:
— Paisunut nepo, 'vanhus' se astelee palkista pitkin suopunki kädessä… Kun heitti tuo, 'vanhus', niin jopahan tarttui!
Ja kun hän illalla oli tehnyt nuotiotulen muutama jängän laitaan ja keitellyt kahvia sekä hörppinyt sitä, oli hänen käytöksensä ollut kuni ainakin miehen, jonka omatunto oli puhdas.
Sillä Aslak Rosto ei enää uskonut synnin mitan täyttymistä.