Niin… siihen kuluisi aikaa. Jos Iida vasta silloin palaisi, olisi hän jo vanha mies. Hän ei jaksaisi odottaa niin kauvan.
Tyttö näytti hämmästyneeltä. Puna kohosi hänen poskilleen. Tuntui, kuin olisi hänkin ajatellut samaa. Hetken kuluttua hän jatkoi entistä lämpimämmin:
— Ja tietysti minä kirjoitan.
— Tietysti.
— On vain niin ikävä, ettet sinä voi kirjoittaa minulle.
Niin — ikävähän se oli. Matias Niiles tunsi sen kyllä sanomattakin.
— Mutta minähän tulen takaisin.
Miksi hän sitä yhä uudelleen vakuutti? Eikö hän ollut itsekään varma?
Tyttö katseli ovensuuseinää, jossa oli vielä paikoillaan pitkä puutappi.
— Eikö tuossa ollut sinun verkkojesi paikka, Matias Niiles? Muistatko?