— Siinä on ipanoita, sanoi Sakri muhoillen, mutta Karuliina kätki kasvonsa esiliinaan.
— Mitenkäs ne kaikki viidellä lehmällä elätetään? kuiskasi hän.
— Pyydetäänpäs lisää. No nyt!
Sakri rupesi laskemaan. Käki kukkui neljätoista kertaa taaskin.
— Katsopas… rikkaita meistä tulee: yhtä monta lehmää kuin tenavaakin!
Niin he arvuuttelivat milloin mitäkin ja hauska heillä oli. Sakria toisinaan piinasi, kun hän muisti virkavelvollisuuttaan. Mutta hän lohduttautui sillä, ettei ollut tahallansa joutunut sitä laiminlyömään. Ja olihan onni onnettomuudessa, että Karuliinan kanssa oli asioista sovittu molemminpuoliseksi tyytyväisyydeksi.
Kun aamu tuli, rupesi Sakri ladon seinän raosta huhuilemaan pihalle. Nyt muistutti hänen äänensä käen kukuntaa. Poikelan emäntä tuli avaamaan.
— No kylläpä nyt! Karuliinaa on haettu ympäri kylää eikä kellään aavistustakaan, että tämä täällä poliisin kanssa kuhertelee kaiken yön. No, voi minun päiviäni!
Mutta Sakri rypisti kulmiaan ja kysyi tuimasti:
— Onko ketään puukotettu viime yönä?