Lööres hölmistyi. Mitä nyt? Oliko tuo hänen isänsä, tuo pikkuinen äijä, jonka kasvolihakset näyttivät kovilta kuin kivi, ja jonka silmät leimusivat? Tuoko pikkuinen, äkeännäköinen äijä, jonka äänikin jyrähteli kuin ukkonen?
Hän ei osannut sanoa mitään. Vallankaappaus, jonka hän oli suunnitellut, unohtui kokonaan. Hänestä näytti, kuin olisi isä aikonut lyödä. Lyököön! Lööres tunsi jo povessaan, ettei hän suinkaan löisi vastaan. Mutta isäukko tyytyi vain murskaamaan hänet katseellaan, josta kimposi salamoita, suuttumuksen salamoita.
Lööres heittäysi penkille pitkäkseen. Hän oli voitettu. Isä oli hänet lyönyt, tuo pikkuinen äijä, joka tuolla uunin sivulla leikkasi pikanellirullaa, niin että pölkky heilahteli. Vai »raparuuhi» se olikin. No… se nyt ei tuntunut miltään edelliseen verrattuna. Sanokoot vain… vaikka sanoisivat miksi hyvänsä. Hän ei välittänyt…
Lööres asetti kädet päänsä alle ja tirkisteli kattoon. Kyllä olisi soma olla kätilön miehenä niinkuin toisten Penjaami. Mutta — kätilöitä ei riittänyt kaikille… ei riittänyt… ei riittänyt.
Lööreksen verkkaisessa päässä kypsyy hiljainen päätös. Hän panee sen aamulla täytäntöön. Saisivat nähdä, että pystyi se hänkin, jos vain tahtoi. Saisivat nähdä ja hämmästyä. Saisivat tuntea itsensä nolatuiksi… kerrankin!
Lusikkajängän Lööres oli päättänyt lähteä ruukille.
Ison Oskalon pojan rakkaus
Ison Oskalon poika rakastaa Siirin Annia ja Ison Oskalon poika on komea ja rikas. Ison Oskalon poika on päättänyt kosia Marianpäivän aikaan. Silloin hän karahuttaisi Suomen puolelle Siirin Pietarin kodalle ja valjaissa keikkuisi hänen paras ajokkaansa. Hän ajaisi komean kaaren kodan edustalla, heittäisi hihnan rennosti yli niskan ja hypähtäen reilusti ahkiosta lausuisi lujalla äänellä: Burist! [burist (lue: puurist) = terve!]
Mutta Ison Oskalon poika ei ole varma onnistumisestaan, vaikka onkin komea ja rikas. Hänet ottaisi jokainen Koutokeinon tyttö, jokainen — melkeinpä nimismiehen vaalea Kynhildikin. Mutta hän ei huoli riu'uista, ryökkynöistä, hän rakastaa lapintytärtä ja heidänkin joukostaan vain yhtä ainoaa — Siirin Annia.
Hän on antanut siitä monta näytettä, karkeampaa ja hienompaa. Hän on poroaidalla hirttänyt viisi komeata härkää paljaasta kiukusta, kuultuaan Siirin rengiltä, että Anni menisi naimisiin Palojärven pojan kanssa. Hän heitti ja veti niin vimmatusti, että porot hiiltyivät. Suopunki oli sattunut kaulaan. Ison Oskalon poika oli kyllä kuullut huudettavan: »Älä vedä! Hirttyy!» Mutta hän ei ollut siitä välittänyt. Hän oli vain tempaissut peskipuukon, pistänyt henkitoreissaan olevan elukan ja huutanut: »Lihaa Koutokeinon köyhille!»