Ja kyllähän lihat aina kelpasivat. Poroaidalla maleksi kerjurilappalaisia, jotka kernaasti korjasivat Ison Oskalon pojan porot.
Ison Oskalon poika rakastaa Siirin Annia.
Hän on juonut Alattion markkinoilla kolme päivää yhteen menoon. Epätoivosta! Siirin Pietari tyttärineen oli myös saapunut markkinoille ja Ison Oskalon poika oli ostanut Annille rintasokeria. Mutta tämä, jolla jo oli sattunut olemaan iso kimpale kädessään, ei ollut huolinut. »Minulla on jo.» Siitä oli Ison Oskalon poika juuttunut juomaan ja juonut kolme päivää yhteen menoon, joikaten vuoroin rikkauttaan, vuoroin hyljeksittyä rakkauttaan.
Mikä on nannatanaa, ettei kelpaa Ison Oskalon pojan ostama nannatanii rintasokeri-i?
Lapintyttäret olivat huudelleet, että »kyllä kelpaa!» »Anna tänne vain!» Mutta Ison Oskalon poika oli kironnut, kironnut niin, että markkinasiljo oli tärähdellyt. Paljaita ärriä, paljaita ärriä vain! Herrr-ra Jumala! Mutta sitten hän oli yht'äkkiä muuttanut mieltään ja ostanut rintasokeria jok'ainoalle tyttölapselle… satojen kruunujen edestä. Se oli ainoa kerta, jolloin rintasokeri loppui Alattion markkinoilta, ja siitä kiertää vieläkin maine tuntureita. Ison Oskalon poika oli ostanut sen kaikki. Siirin Pietarikaan ei ollut saanut yhtään grammaa kotitulijaisiksi.
Siirin Anni oli kuljeskellut kauppakojujen välissä. Jokainen vastaantuleva lapintyttö oli pureskellut rintasokeria. »Mistä te olette saaneet?» »Ison Oskalon pojalta.» Ja he olivat katselleet ilkkuen Siirin Annia kuin kiusotellen: Sinustapa ei Ison Oskalon poika näy huolineenkaan. Annin oli pistänyt kateeksi. Olisi hänelläkin nyt ollut tuollainen, jos olisi ottanut Ison Oskalon pojan tarjouksen vastaan. Mutta samalla häntä oli naurattanut. Saivathan Koutokeinon ja Karasjoen tyttäret kiittää häntä rintasokeristaan.
Ison Oskalon poika ajaa tunturia ja joikkaa. Hän joikkaa niin, että enkelit vuoroin kauhusta kalpenevat, vuoroin puraisevat punaisia huuliaan. Kateudesta. Noin ei heitä oltu koskaan rakastettu. Siellä on joukossa monta Koutokeinon tytärtä — Sissangin Marikin, joka riutui rakkaudesta Ison Oskalon poikaa kohtaan ja kuoli. Toiset enkelit — nuo, jotka alkuluomisesta jo olivat enkeleiksi luodut — kyselevät Sissangin Marilta: »Sano, miltä tuntuu maahinen rakkaus, sano, Sissangin Mari.» Puhuteltu suipistaa suutaan ja kuiskaa: »Hss! Se on ihanaa!»
Ison Oskalon poika ajaa tunturia ja joikkaa. Mitä on joiku? Langenneen enkelin laulu, mutta siksi juuri niin ihana. Itse pääenkeli, jonka Jumala kerran viskasi taivaasta alas, ja josta sitten tuli maanpiirin suuri viettelijä, oli joikannut huilatessaan läpi humisevien avaruuksien. Mutta hän oli joikannut vihasta ja sydämen kipeästä kiukusta. Ison Oskalon poika joikkaa rakkaudesta.
— Ison Oskalon poikaa nannatanaa polttaa rakkaus Siirin Anniin ninnitiniin Anniin…
Hei, kuulkaa metsät ja vaaran liepeet, kuulkaa! Maailman alusta asti ei yllänne ole kaikunut suloisempaa evankeliumia. Mitä on Koskaman Tuomaan saarna tähän verrattuna? Vesivelliä vain, silkkaa sintusoppaa!