Ison Oskalon poika on matkalla Pyhitystunturille. Siellä lainehtii hänen isänsä, Koutokeinon valtarikkaan tuhatpäinen lauma. Siellä on valkea kosotushärkä Biegga, Ison Oskalon pojan kosioajokas. Hän on matkalla sitä noutamaan.
Metsässä vingahtaa vähä väliä. On kuin risteileisivät noidan nuolet kiitävän ajajan ympärillä. Koutokeinon kirkonkylässä kulkee kymmenen tyttöä, jotka riitelevät Ison Oskalon pojasta. Vuoroin he riitelevät, vuoroin itkevät itsekseen. Ison Oskalon poika on jäykkä kuin seinä.
— Ei Maareeta, ei Kaarin
ei Sigga Saivo-Tuomaan.
Ison Oskalon poika toivottaa
nyt teidät Herran huomaan!
Tytöt olivat hulluja. Kulkivat perässä ja kerjäsivät. »Saanko koristaa sinulle ajovyön, Ison Oskalon poika?» »Et, piru vie!» »Saanko lahjoittaa sinulle kulkusen kellopankaan?» »Et, piru vie!» »Tahi … anna pois, mutta älä toivo mitään…»
Kulkuset soivat. Niitä on ajovyössä ja niitä on kellonkantimessa. Kili-kili! soi Koutokeinon tyttöjen rakkaus. Ison Oskalon poika nauraa niin, että metsä raikuu. Ei hän halunnut ketään muuta kuin Siirin Annin.
Siirin Anni! Mitä oli Siirin Annissa sellaista, joka hullaannutti miehisen miehen, Koutokeinon valtarikkaan, — miehen, joka tarjosi kylmästi Mökki-Jussalle vaipukkaporon ja sanoi: »Syö tuo, Mökki-Jussa!»
Ison Oskalon poika on sitä monta kertaa harkinnut. Harkinnut —? Se oli väärä sana. Ei voinut puhua harkitsemisesta, kun oli kysymys Siirin Annista. Ei, häneen hukkui… uppoutui… silmiä, korvia myöten. Henki tahtoi ihan salpautua ja rinnasta kohosi kuuma läähätys. Rakkaus Siirin Anniin uhkasi ottaa hengen.
Ison Oskalon poika ajelee ja mielialat vaihtuvat kuin maat hänen ympärillään. Välistä valtaa hänet omituinen alakuloisuus, että ihan itketti. Itketti? Niin — ei itke yksin kymmenen tyttöä Koutokeinon kirkkotörmällä. Ison Oskalon poika itkee myös… itkee itsekseen pirtin nurkassa, kun muu väki nukkuu. Kuu paistaa huoneeseen. Se valaisee sikin sokin lattialle viskattuja poronvaljaita. Ne ovat Oskalon pojan mielestä yhtä sotkussa kuin hänen oma elämänsä…
Milloin on Ison Oskalon poika ensi kerran Siirin Annin nähnyt? Hetassa — rippiluvussa, Suomen papin koulussa. Oskalon poika oli halunnut sinne ja isä oli laskenut. Hänhän osasi suomea kuin selvää vettä. Sitä paitsi oli Ruijan pappien lappi niin kehnoa, ettei sitä kehdannut kuunnella.
Ison Oskalon poika oli istunut rippiluvussa ja katsellut Siirin Annia. Hänellä oli siniset silmät ja tukkaa enemmän kuin yleensä lapintyttärillä. Pappi oli puhunut rakkaudesta — tosin Jumalan rakkaudesta, mutta Ison Oskalon poikaa se ei ollut yhtään häirinnyt. Pääasia vain, että puhuttiin rakkaudesta. Se sana soi hänen korvissaan yhtä kauniilta kuin joutsenen joiku.