Juna vihelsi. Lähdettiin jatkamaan matkaa. "Eläköön"-huudoin ja liehuvin liinoin hyvästelivät kannuslaiset sotaan menijöitä. Juna paransi vauhtia. Asematulet vilkuttivat vielä viimeisiä hyvästejä. Ensi käänteessä ne hävisivät ja kohisten syöksyi rautahepo eteenpäin.
Oli tulossa yö, kaunis kuutamoinen yö. Salaperäisinä kiisivät ohitse Keski-Pohjanmaan lakeudet, joilla kuunvalo leikkiä löi. Ne muistuttivat muinaisia taistelutantereita, joilla liikkuivat vainajien haamut kohotetuin käsin. Junan jyrinä muistutti kaukaisten kanuunain jylinää, joka toisinaan läheni, toisinaan häipyi etäisyyteen. Sellaiselta mahtoi kuulua tykkien virsi yli yölepoon käyneen tasangon. Mielikuvitus heräsi ja lähti retkilleen…
Joukkuepäällikkö Aarne K. ja kenttäpastori istuvat myöhään yöhön ja keskustelevat.
He nauttivat junassa vallitsevasta hiljaisuudesta. Se muodostaa niin räikeän vastakohdan päivälliselle melulle ja hälinälle. Heitä huvittaa tämä kuutamoyön läpi puskeva juna täynnä nukkuvia sotilaita.
Aarne K. on puhetuulella. Hän rupeaa kertomaan seikkailuistaan Venäjällä. Vasta kaksikymmentä täyttänyt nuorukainen on ehtinyt nähdä tuulet ja tuiskut. Hän on ollut tavallisena rautatietyömiehenä Muurmannissa, "hoidellut" siellä Venäjän valtion tavaramakasiinia, osoittaen varsinkin siinä toimessa lähimäisen rakkautta saksalaisia sotavankeja kohtaan, joita hän on avustanut rajan yli suuret joukot. Hän on työskennellyt kuuluisilla Inon pattereilla sillä seurauksella, että muutamana pilvisenä yönä hänen oli lähdettävä käpälämäkeen ja juostava 16 kilometriä pitkin Viipuriin. Hän on nukkunut monenlaisissa yöpaikoissa tavallisesta vankiparakista alkaen tavaravaunun jarrukoppiin saakka. Hän on esiintynyt herrana ja talonpoikana, liikkunut salongeissa ja kivijalka-kahviloissa, hiihdellyt sissinä metsiä pitkin, ollut milloin jonkun suuren toiminimen "asiamiehenä" kaupitellen separaattoreita ja niittokoneita, milloin tavallisena kulkujätkänä laukussa leivänkannikka ja kuiva lihakappale. Hän tuntee useat vankilat Oulun lääninvankilasta Pietarin Beresilnajaan saakka. Kerran hänet on tuomittu kuolemaan, mutta siitä huolimatta istuskelee hän tuossa ja kertoilee seikkailuistaan tarkkaavaisena kuuntelevalle papille. Ja viimeksi, kun Venäjän vallankumous puhkesi, oli hän matkalla elinkautiseen maanpakoon Siperian kylmille aroille. Yhdessä Venäjän vallankumousmiesten kanssa hän palasi sieltä ja sai taas nähdä kotoiset rannat. Siitä alkaen hän on liikkunut kotimaassaan valtiollisissa puuhissa, ottanut osaa Oulun valloitukseen, heilunut pommi taskussa monissa kriitillisissä tilanteissa, komentanut kuolemantuomion täytäntöönpanoon määrättyä sotilasosastoa j.n.e. Mutta tästä kaikesta huolimatta hohtaa hänen kasvoiltaan nuoruuden raikkaus ja hänen avonainen katseensa on peittelemättömän rehellinen.
Juna sivuuttaa asemia pysähtymättä. Kuu oli noussut korkealle ja ohi kiitäville Etelä-Pohjanmaan lakeuksille loi se omituisen, salaperäisen värin. Saattoi melkein kuvitella niitä Siperian aroiksi, joilla joukkuepäällikön kertomus liikkuu. Talot ja kylät nukkuivat syvässä unessa. Niiden asukkaat saivat rauhassa levätä, sillä puhdas oli Pohjanmaa punaisista. Se kuului Valkeaan Suomeen, joka levittää aluettaan yhä laajemmalle, kunnes se kerran syleilisi Suomenlahden rantoja.
— Jokohan ollaan Vappuna Helsingissä? kysäisee pappi, kun oli hetkinen oltu vaiti.
— Saa nähdä. Nopeasti se silloin menisi.
Joukkuepäällikkö vaipui mietteisiinsä.
Ajatteliko hän papin kysymystä, vai vieläkö kulki muisto pitkin kuoleman teitä Siperian autioilla aroilla, jonne niin moni jäi, saamatta koskaan kotimaataan nähdä?