KALLA (keskeyttää veistonsa ja pyyhkii hikeä otsaltaan). Lämmin päivä. Jumalan aurinko paistaa meille, Kaarina. Olisi hyvä työtä tehdä, mutta minua väsyttää.
KAARINA. Mikäs kiire meillä? Levähdetään, niin jaksat paremmin, isä.
KALLA. Levähdetään. (Istuu latopuulle ja voitelee pikiöljyllä poskiaan.) Muuten olisi hyvä, mutta sääskiä on paljon. Tuntuu, kuin olisivat tänä vuonna vihaisemmat kuin ennen.
KAARINA (nojaa haravaansa.) Minuapa ne eivät paljon ahdistele.
KALLA. Eivätkö? — No se on hyvä, lapsi, etteivät ahdistele. (Huokaa, katsellen ränsistynyttä latoa.) Lato kaatuu pian. Se on jo vanha. (Katselee uutta latoa.) Uusi lato kohoaa. Se on jo hyvällä alulla. (Osoittaen oikealle, etelää kohti.) Tuolta kaukaa Kalkuvaaran alta, missä kasvavat viimeiset männyt, kiskotimme Morttasen Pieran kanssa puut. Oli siinä porolla työtä, sillä korkea on tämä törmä. — Sieltä vedätimme äidin kanssa vanhan ladonkin puut.
KAARINA. Siitä on jo kauan.
KALLA. Neljäkymmentä vuotta. (Huokaa.) Silloin olimme me nuoria, äiti ja minä. (Vilkastuen.) Me emme pelänneet tunturia, vaikka moni varoitteli, ettei juuri kiveliöön pitäisi taloa tehdä. Mutta täällä oli rauha… ja me rakastimme rauhaa. Emme viihtyneet kyläisessä kylässä. Täällä oli kalaa ja riekkoa yllin kyllin… ja paljon me saimmekin. Äiti oli taitava ansojen panija. Semmoisen kaarteen laittoi, että meni siihen lintu, meni kuin itsestään aivan. (Katselee latoa.) Tuollainen se nyt on, vanha ja ränsistynyt. (Vilkastuen.) Mutta odotahan, Kaarina, kun uusi lato valmistuu. Saat nähdä, kuinka komea siitä tulee. (Vilkastuu enemmän ja nousee seisomaan, viitaten pohjoista hohti.) Tuonne kauas Jänissuvannolle se näkyy. Siellä pohottaa jo kulkijoita vastaan. Saavatpa sitä rajamiehetkin katsella sitten ja ihmetellä: "Siinäpä on Tarvantovuoman Kallalla uusi lato, komea kuin kirkko!" Saapi lensmannikin nähdä, mitä vaikuttaa kruunun raha, kun se oikeaan paikkaan kiveliössä pannaan. (Nauraen. Vakavammin.) Kunhan nyt tulee se esivallan eläke, että saan Morttasen Pieralle velkani maksaa. (Hykertelee käsiään.) Oi, voi! Nyt me työskentelemme taas. Ajattelemme, Kaarina, että on meillä jo uusi lato valmiina. (Tarttuu kirveeseensä ja veistää reippaasti, Kaarinan haravoidessa heiniä.)
(Elli tulee.)
ELLI. No ei tule heinänteosta taas mitään, kun sinä sen latosi kanssa houruat. Voi hyvänen aika, mihinkä pulaan sinä meidät vielä saatat. Velkaa teet tuon uskosi päälle vain. Millä maksat sitten?
KALLA (keskeyttäen työnsä). Älä huolehdi, äiti. Kyllä velka maksetaan, kun eläkerahat tulevat. Morttasen Piera on luvannut odottaa.