NIMISMIES. Kyllähän se väliin…
POLIISI. Saitsikoskessa meinasi jo nousta tie pystyyn. Jos en olisi osannut niin hyvin valehdella, niin siihen olisi jääty… Nämä olisivat lyöneet sauvoimet koskeen ja sitten… hyvästi makea maailma!
KALLA (nauraen). Kyllähän sen arvaa… hurrikkaat sauvojat. Ottaa se tottuneellakin… hahhah!
KIRJAILIJA (laskien kupin viereensä maahan ja sytyttäen savukkeen). Hyvä se onkin tämä polesa valehtelemaan. Ei ilmaissut kosken pituutta, ennenkuin niskassa. Aina, kun uusi kähy näkyi edessäpäin, tuumi vain, että "kyllä se pian loppuu." — Piti läheltä, ettemme selkään antaneet, kun maihin päästiin.
POLIISI. Joo. Olisitte saaneetkin lähteä yksinänne jatkamaan matkaa, josta ei olisi tullut mitään. — (Nauraen.) Oli näitä soma katsoa, kun nuotiopaikalle päästiin. Selin istuivat toisiinsa eivätkä puhuneet halaistua sanaa. Istuivat vain ja äköttivät, purren vihassa kukin eväitään. Minua nauratti. Hahhah!
YLIOPPILAS (joka on myös pannut tupakan). Mutta sellaisissa paikoin se kahvin vaikutus oikein tuli näkyviin. Kun oli saatu pari kolme kuppia makoon, niin jopahan pehmeni paatunut sydän. Vähitellen käännyttiin päin… ja tarina kulki entiseen tapaan. — On se kahvi poikaa! Ei sen arvoa ole oikein kaupungissa tiennytkään.
KALLA. Älä sie puhu. Kahvi on sydämen lääke. (Papin puoleen kääntyen.)
Ja pappi sauvoi myös?
POLIISI. Ei papista ole sauvojaksi, mutta hyvä seimiköyden vetäjä.
PASTORI (nauran). Äläs virka! Minulla on tuuman syvyinen ura olkapäässä. Hahhah!
(Nimismies menee rantaan veneiden luo, jossa kuuluu kolistelevan.)