TIEVAN TOPI (kömpii pystyyn ja kävelee herättäjäkellon eteen). Mitä? Puoli seitsemän jo! Onpa sitä nukuttu. (Menee oikealle ja ottaa seinältä nutukkaansa ja kenkii. Ottaa sitten papin ja nimismiehen nutukkaat ja koettelee niiden sisustaa). Kuivat heinät. Ei näitä tarvitse uudestaan heinittää.
KALLA (on tullut hänen luoksensa). Eiköhän olisi varminta heinittää?
(Kalla ottaa nutukkaan ja keskustelee Topin kanssa.)
TIEVAN TOPI. Menehän noutamaan, Kalla, puita, että saadaan kahvi tulelle.
KALLA. Jo vain. (Menee.)
TIEVAN TOPI (yksin). Ihmeen rauhallisena se Kalla nyt onkin. Ei remua yhtään niinkuin ennen. Sitä ne herrat eilispäivän ihmettelivätkin. (Naurahtaa.) Mutta eivätpä tienneet, että se oli kaikki minun ansiotani. Kyllä siitä olisi remu noussut, jos minä olisin ilmoittanut äijälle asian todellisen laidan. Mutta kun kerroin, että oli päätetty yllättää hänet antamalla rahat aivan lähtöhetkenä, on ukkeli ollut kuin toinen mies. Odottelee muhoillen valtion eläkettä, joka papilla on lompakossa. (Nauraa).
(Kalla tulee puusylystä kantaen.)
KALLA (heittää puusylyksen lattialle; leikkisänä.) Mitä se Topi nauraa?
TIEVAN TOPI. Se kun vain tässä ilman… lystikseni.
KALLA (polvillaan kamiinan edessä; tekee tulta). Sydän, se kevenee, kun ihminen on iloinen. Jo on minullakin, veljeni, ollut kepeä olo.
TIEVAN TOPI (asettaa kahvipannun tulelle). Niin, kun se eläke tulee.