KALLE (Kävelee edestakaisin, katse maahan luotuna; puhelee itsekseen.)
Ettäköhän todellakin olisi…? Ja suostuisiko siihen Katri sitten…?
Hmh … hmh…
SAMPPA: Niin Kalle, niin on asiat, varo vain ettei lintu lennä käsistäsi. Hullusti käy sinun, ellet ajoissa tahdo näyttää mikä oikeastaan olet miehiäsi. Minä takaan sen, Kalle, että hyvän löylytyksen kun annamme, niin Jeremiaalle, kuin koko Kukkolan joukolle, minä takaan, ettei heidän uudelleen tee mielensä tunkea puun ja kuoren väliin, ei ainakaan tämän kylän poikien hilsuja lähentelemään. — Mitäs tuumaat Kalle?
(Kalle ei vastaa.)
KAAPERI: Älä suotta surkeile Kalle. Lähde mukaan, kun kerran oma asiasi kysymyksessä on. Lähde ja annetaampa niille kelvottomille oikein reiman pojan kädestä.
SAMPPA (Tarjoaa Kallelle pulloa.) Heh, maista tästä, kyllä se pelon mielestä karkoittaa.
(Kalle ei ota; on yhä ajatuksissaan.)
KAAPERI: Tosiaankin Kalle, mitä oikeastaan tuumaat? Oletko niin kehno mieheksi, että annat minkälaisen rähmäkäpälän hyvänsä henttuasi lähennellä ilman ettet koetakaan estää? Mitä tuumaat?
SAMPPA (Yhä tarjoten.) Kelpaako jumalanvilja?
KAAPERI: No ota kun mies olet, ja miehen kirjoissa kulkea tahdot. Ota!
KALLE (Hetken vielä epäiltyään, ottaa pullon.) Minä otan ja juon (kiivastuneena) ja sitten tappelen! (Ryyppää.) Minä tahdon näyttää niille lurjuksille, että vielä sitä ei Kelolan Kallea niin vaan penkin alle pistetä. Eei!